K.T.
Heleä nauru, keveät askeleet. Ikää ei voisi olemuksesta arvata, eikä lasten määrää. Kaija-Reetta Salakari on perheenäiti Paraisten Lielahdesta. Hän kertoo, että iso perhe, kymmenen tyttöä ja neljä poikaa, on ollut elämäntehtävä ja iso ilo.
Salakari kertoo, että hänen tehtävänään on ollut olla puoliso ja äiti neljälletoista lapselle.
– Sain hoitaa kotona lapsia, kun lapset olivat pieniä. Joitakin vuosia olin työelämässä, ennen kuin lähdin opiskelemaan varhaiskasvatusta. Luottamus Taivaan Isään on kantanut elämässä – silloinkin, kun perheeseemme syntyi down-lapsi.
Hän muistelee tapausta, kun he asuivat miehen vielä opiskellessa Kuopiossa, että eräs ison perheen äiti totesi, että ison perheen äidit työllistyvät työelämään, kun on sen aika.
– Ja niin kävi itsellenikin. Perhe on tukenut ja kannustanut opiskelussa. Opiskelu oli antoisaa ja mielenkiintoista ison perheen äitinä. Koulukaverit kunnioittivat ja arvostivat vakaumustani.
Monet ovat kantaneet
Salakarille onnea ja iloa elämään tuovat monet asiat.
– Pyöräilen ja liikun Tove-koiran kanssa luonnossa. Käyn mahdollisuuksien mukaan vesijumpassa.
Monet ihanat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ilahduttavat myös, samoin matkustaminen ja kesäisin veneily puolison ja lasten kanssa.
– Ystävät, sukulaiset ja pienet lapsenlapset ovat sydäntä lähellä.
Kun lapset olivat pieniä, isovanhemmat olivat korvaamattomia.
– Silloin, kun lapset olivat pieniä, heiltä sain paljon tukea ja turvaa sekä konkreettista apua arjen toiminnassa. He ovat tukeneet valtavasti kasvatustehtävässä ja opettaneet lapsia kotitöiden tekoon, olleet arjessa mukana.
Myös perhe, ystävät ja omat sisarukset ovat ja ovat olleet ilon lähteitä.
– Usko ja uskovaisten yhteys, seuroissa käyminen ja kyläily on antanut voimia haastavina hetkinä. Ystävien kanssa on saanut yhdessä viettää mukavia hetkiä, puhua elämän tärkeimmistä asioista, yhteiskunnan tilanteesta, kaikesta.
– Omat sisarukset ovat olleet läheisiä, heidän kanssaan on voinut kulkea yhtä matkaa. On voinut soittaa ja jakaa hyviä ja huonoja hetkiä ja saanut vertaistukea.
Välit ovat hyvät
Kiitollisuus on päällimmäisenä Salakarin vaiherikkaassa elämässä. Hän on kiitollinen isosta perheestä ja uskomisen lahjasta.
– Usko on antanut voimaa yhdessä puolison kanssa kasvattaa rakasta perhettä. Kaikissa elämänvaiheissa on saanut luottaa Taivaan Isän huolenpitoon. Erityinen kiitollisuus on siitä, että kaikki perheessä saavat olla uskovaisia.
Perheen ja tyttöjen kanssa Salakari on tehnyt paljon erilaisia retkiä, usein kävellen tai saaristossa pyöräillen. Viimeisimmän hienon retken hän teki tänä syksynä Tanskaan perheen yhdeksän tyttären kanssa. Nuorin tyttäristä Sanni jäi isän, Mikko Salakarin kanssa kotiin.
– Yhdeksän tyttären, kahden sylivauvan ja äidin reissussa oli paljon naurua, huumoria ja askeleita, 20 000 askelta päivässä. Oli hieno sää, hymyilee Salakari.
Salakari kokee kiitollisuutta, että on saanut olla lasten kanssa kotona, kun lapset ovat olleet pieniä. Tämä on auttanut luomaan lämpimät välit kaikkiin lapsiin. Lapset tulevat hyvin toimeen myös toistensa kanssa.
– On anteeksiantamuksen lahja. Viihdytään paljon yhdessä, tehdään paljon asioita yhdessä, ja kaikki haluaa niihin osallistua.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Lasten heleää yhteislaulua Karjasillan kirkosta. Äänitteellä kuultavien tuttujen seuralaulujen teemana ovat Jeesuksen antama syli ja huolenpito sekä osallisuus Jumalan valtakunnassa.