Käskyistä suurin kehottaa rakastamaan

Ju­ma­lan Poi­ka lau­sui jul­ki rak­kau­den kak­sois­käs­kyn. Hän pu­noi yh­teen kak­si Moo­sek­sen lain tär­ke­ää käs­kyä: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja koko voi­mas­ta­si” (5. Moos. 6:5) sekä ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si” (3. Moos. 19:18). Rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn tii­vis­tyy koko laki sekä kym­me­nen käs­kyä, jois­ta kol­me en­sim­mäis­tä liit­ty­vät Ju­ma­lan ja ih­mi­sen suh­tee­seen, lo­put ih­mis­ten kes­ki­näi­seen kans­sa­käy­mi­seen.

Lain alta armon alle

Jee­suk­sen tapa toi­mia ja opet­taa är­syt­ti fa­ri­seuk­sia. Oli­vat­han he op­pi­neet toi­mi­maan lain ja isien pe­rin­näis­sään­tö­jen mu­kaan, jois­sa ker­rot­tiin se­kin, kuin­ka tu­li­si suh­tau­tua ul­koi­seen puh­dis­tau­tu­mi­seen ja mitä oli so­pi­vaa teh­dä sa­pat­ti­na. Jee­suk­sen tapa toi­mia oli kui­ten­kin toi­sen­lai­nen. Hän ker­toi Ih­mi­sen Po­jan ole­van sa­pa­tin her­ra (Luuk. 6:5).

Lapsenkaltainen usko vie taivaaseen

Jee­sus muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suu­rin on nöy­rä ja lap­sen­mie­li­nen, sil­lä evan­ke­liu­min voi­ma on yk­si­no­maan Ju­ma­las­ta.

Jumalan tahto on hyvä

Jee­suk­sen ope­tus on yk­sin­ker­tai­nen ja sel­keä: luot­ta­kaa Isään ja luot­ta­kaa mi­nuun – Ju­ma­la oh­jaa ja kan­taa koko luo­ma­kun­taan­sa voi­mal­laan.

Parantunut polvistui kiittämään

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi pa­ran­taa yhä syn­ti­sai­rai­ta. Elä­män ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­le kuu­luu sa­no­ma syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta.

Kuka on lähimmäiseni?

Ot­si­kon ky­sy­mys oli päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä lai­no­pet­ta­jan ky­sy­mys Jee­suk­sel­le. Kes­kus­te­lun alus­sa lai­no­pet­ta­ja ky­syi Jee­suk­sel­ta tär­ke­än ky­sy­myk­sen: “Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?”

Jeesus parantaa yhä

Ju­ma­lan las­ten tar­jo­a­ma evan­ke­liu­mi ar­mah­taa täs­sä­kin ajas­sa. Suu­ri Pa­ran­ta­ja kut­suu ih­mi­siä luok­seen ar­mah­taak­seen hei­tä.

Terveet eivät tarvitse parantajaa

Jee­sus ku­vaa päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ker­to­muk­ses­saan kah­ta ru­koi­li­jaa. Fa­ri­seuk­sen ru­kous on pit­kä, pub­li­kaa­nin puo­les­taan ly­hyt. Fa­ri­seus on si­sim­mäs­sään tyy­ty­väi­nen ja ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­saan on­nis­tu­nut mies. Hän elää Ju­ma­laa pal­vel­len ja pys­tyy vält­tä­mään syn­tis­tä elä­mää; ros­vo­a­mis­ta, hui­jaa­mis­ta ja si­veet­tö­myyt­tä.

Etsikkoaikana Jumala vetää ihmistä puoleensa

Rik­kaan mie­hen et­sik­ko­ai­ka oli men­nyt ohi, ei­kä ajan ra­jan tuol­la puo­len enää ol­lut mah­dol­lis­ta teh­dä pa­ran­nus­ta. Hän oli kiin­nit­tä­nyt sy­dä­men­sä vain ajal­li­siin aar­tei­siin.

Epärehellisen taloudenhoitajan viisaus

Sy­dä­men us­kol­la tul­laan van­hurs­kaak­si ja suun tun­nus­tuk­sel­la au­tu­aak­si. Ju­ma­lan lap­set ovat tai­vaan val­ta­kun­nan ta­lou­den­hoi­ta­jia, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen lä­het­ti­läi­tä.