Viime keväänä toteutettu kysely rauhanyhdistysten toimintaan liittyen tavoitti noin 13 500 vastaajaa. Kyselyssä kysyttiin muun muassa aihetoiveita liittyen SRK:n julkaisuihin, Päivämieheen ja Kuule-sovellukseen. Yhtä lailla aihetoiveet toimivat vinkkeinä rauhanyhdistysten tapahtumiin ja vaikkapa leirityöhön.
Kirkolliset uutiset eivät useinkaan saavuta lehtien etusivuja, mutta niin sanottuja klikkiotsikoita niistäkin joskus syntyy. Kesän uutisvirrassa ovat näkyneet muun muassa muutamiin rippikouluihin liittyvät erilaiset sattumukset kuten häiriökäyttäytyminen tai leirien keskeytys. Saarnojen sisällötkin saattavat nousta julkisuuteen, erityisesti jos puheen sisältö yllättää tai ahdistaa.
Lähes jokainen tunnistaa itsessään tai lähipiirissään sosiaalisten tilanteiden pelkoa eli hankaluutta lähteä muiden ihmisten keskuuteen, erityisesti jos kyseessä on esiintymistilanne. Lievä esiintymisjännitys on hyvin tavallista eikä se häiritse jokapäiväistä elämää. Mikäli tavallisiin arkisiin tilanteisiin, kuten kouluun tai töihin lähtemiseen tai seuroihin menoon alkaa liittyä kasvavaa ahdistusta ja elämää haittaavaa jännittämistä, voi kyseessä olla sosiaalisten tilanteiden pelko, johon on saatavilla monenlaista apua.
Kesän suurten seurojen kausi on takana. Lopen Suviseurat kokosivat yli 90 000 seuravierasta yhdelle koolle. Myös opistoseuroissa Keuruulla, Ranualla ja Reisjärvellä osanotto oli runsasta. Kesäseuraradio päätti lähetyksensä noin kuuden viikon ohjelmatarjonnan jälkeen. Jumalan sana oli runsaasti esillä sekä kesän seuroissa että Kesäseuraradiossa. Ilman Jumalan sanan saarnaa suuretkin kokoontumiset olisivat lopulta tyhjiä eivätkä kokoaisi väkeä yhteen pidemmän päälle.
Ajassamme voi tuntua, että oikea ja väärä vaihtavat helposti paikkaa. Mustaa sanotaan valkoiseksi ja valkoista mustaksi. Asiat, jotka olivat ennen selviä, ovat muuttuneet epäselviksi tai ne esitetään kyseenalaistavassa valossa. Näin on käynyt myös monien Jumalan sanan opetusten osalta, ja se hämmentää uskovaista ihmistä.
Kristillisyyden opistojen järjestämät opistoseurat Keuruulla, Ranualla ja Reisjärvellä ovat taustayhteisön vuosittainen voimainponnistus. Kuhunkin opistoseuroihin kokoontuu nykyisellään noin parinkymmenen tuhannen seuravieraan joukko joka kesä.
Suomessa rippikoulun kävi viime vuonna 73 prosenttia 15-vuotiaista. Näistä nuorista 5,6% osallistui SRK:n järjestämille leireille. Rippikouluja järjestetään kirkon rippikoulusuunnitelman mukaan, tuomiokapitulien luvalla. On suuri kiitollisuuden aihe, että moni nuori saa rippikouluviikon ajan syventyä omassa kodissa ja rauhanyhdistysten toiminnassa tutuksi tulleeseen kasteopetukseen. Osalle viikko on mahdollisuus tutustua siihen uskoon, joka on kaverilla, sisaruksilla tai vaikkapa isovanhemmilla.
Kristillinen seurakunta ei voi vaieta Jumalan sanasta – ei myöskään silloin, kun Raamatun totuus synnistä haastaa ajan mielipiteet.
Maanantaina päättyneiden Lopen Suviseurojen seuramerkissä maata ja taivasta symboloivat ympyrät ovat lähellä tosiaan, osittain lomittain. Seuramerkin tekijä kertoi ennen seuroja, että merkissä taivas koskettaa maata. Lukuisat seuravieraat saivat kokea tämän seuroissa, sen eri tilanteissa, joita lukijat tämän lehden takasivulla kuvaavat.
Suviseuroissa ja muissa seuratilaisuuksissa esitetään kutsua Jumalan valtakuntaan. Kutsu itsessään kertoo uskosta Jumalaan ja hänen valtakuntansa olemassaoloon myös maan päällä. Tehtävänanto tälle kutsulle on peräisin Jeesukselta. Hän lähetti seuraajansa välittämään samaa kutsua, jota itse oli julistanut: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1:15.)
Juhannuksena vietämme Johannes Kastajan muistopäivää. Johanneksen syntymäpäiväksi on laskettu 24. kesäkuuta, puoli vuotta ennen joulua. Kerrotaanhan Raamatussa, että Johanneksen äiti Elisabet oli kuudennella kuulla raskaana, kun Jeesuksen äiti Maria sai tiedon siitä, että tulisi raskaaksi.
Piispainkokous julkaisi 3. kesäkuuta 2025 pastoraalisen ohjeen, joka koskee kirkon työntekijöiden suhtautumista samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Ohjeessa korostetaan, että kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet on kohdattava avoimesti ja arvostavasti. Sinänsä inhimillinen ja kristillinen kehotus saa kuitenkin sisällön, joka käytännössä kannustaa pappeja toimimaan vastoin kirkkojärjestystä ja kirkolliskokouksessa tehtyä päätöstä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?