Jeesus kehotti seuraajiaan rakastamaan toisiaan. Hän piti tätä niin tärkeänä, että sanoi rakkauden olevan Jumalan lasten keskeinen tuntomerkki. (Joh. 13:34–35.) Kristittyjen keskinäinen rakkaus ei ole ihmisistä lähtevää, vaan se perustuu Jumalan rakkauteen ihmisiä kohtaan (1. Joh. 4:7–11).
Päivämies käsittelee uskon perusteita kuukausittain ilmestyvissä opillisissa artikkeleissa. Helmikuussa teemana oli uskonvanhurskaus ja siihen keskeisesti liittyen opetus lapsenuskosta (Päivämies 6/2026). Tässä lehdessä teemana on kasteen lahja. Kastetta, samoin kuin useita muita opillisia käsitteitä on tarkasteltava vanhurskauttamisen näkökulmasta. Näin opilliset teemat linkittyvät kiinteästi tosiinsa.
Suomessa rippikoulun kävi viime vuonna 73 prosenttia 15-vuotiaista. Näistä nuorista 5,6% osallistui SRK:n järjestämille leireille. Rippikouluja järjestetään kirkon rippikoulusuunnitelman mukaan, tuomiokapitulien luvalla. On suuri kiitollisuuden aihe, että moni nuori saa rippikouluviikon ajan syventyä omassa kodissa ja rauhanyhdistysten toiminnassa tutuksi tulleeseen kasteopetukseen. Osalle viikko on mahdollisuus tutustua siihen uskoon, joka on kaverilla, sisaruksilla tai vaikkapa isovanhemmilla.
Kristillinen seurakunta ei voi vaieta Jumalan sanasta – ei myöskään silloin, kun Raamatun totuus synnistä haastaa ajan mielipiteet.
Suviseuroissa ja muissa seuratilaisuuksissa esitetään kutsua Jumalan valtakuntaan. Kutsu itsessään kertoo uskosta Jumalaan ja hänen valtakuntansa olemassaoloon myös maan päällä. Tehtävänanto tälle kutsulle on peräisin Jeesukselta. Hän lähetti seuraajansa välittämään samaa kutsua, jota itse oli julistanut: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1:15.)
Juhannuksena vietämme Johannes Kastajan muistopäivää. Johanneksen syntymäpäiväksi on laskettu 24. kesäkuuta, puoli vuotta ennen joulua. Kerrotaanhan Raamatussa, että Johanneksen äiti Elisabet oli kuudennella kuulla raskaana, kun Jeesuksen äiti Maria sai tiedon siitä, että tulisi raskaaksi.
Piispainkokous julkaisi 3. kesäkuuta 2025 pastoraalisen ohjeen, joka koskee kirkon työntekijöiden suhtautumista samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Ohjeessa korostetaan, että kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet on kohdattava avoimesti ja arvostavasti. Sinänsä inhimillinen ja kristillinen kehotus saa kuitenkin sisällön, joka käytännössä kannustaa pappeja toimimaan vastoin kirkkojärjestystä ja kirkolliskokouksessa tehtyä päätöstä.
Monen mielestä vuoden, tai ainakin kesän, kohokohta lähestyy. Seurateltan tunnelma ja monet tapaamiset kangastelevat jo mielessä. Kaikki eivät kuitenkaan pääse tai edes halua lähteä paikan päälle valtavan suureen seuratapahtumaan, jossa eletään leiriolosuhteissa.
Touko-kesäkuun vaihteessa koulujen ja oppilaitosten lukukaudet päättyvät. Koulu- ja tutkintotodistukset kertovat niin opiskelijan ahkeroinnista kuin lahjoista. On tärkeää muistaa, että Jumala on antanut jokaiselle omat lahjat. On arvokasta, että lapsi ja nuori saa kannustavaa palautetta niistä taidoista, joihin hänellä on lahjoja. Yhdellä on taitoa omaksua matemaattisia ja luonnontieteitten sisältöjä, toisella puolestaan käden taitoja ja kolmannella kyky luoda taidetta.
Kesän suurten seurojen kausi lähestyy. Seuraorganisaatioilla on loppurutistus edessään ennen kuin seuraavan kesän seurajärjestäjät ottavat tehtävät hoitaakseen. Jo ennen seuratapahtumaa, suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa, esiin on todennäköisesti noussut kehittämiskohteita: joitakin asioita voisi kenties hoitaa sujuvammin ja tarkoituksenmukaisemmin kuin ne on totuttu aiemmin tekemään.
Kirkolliskokous kokoontui Turkuun pitämään kevätkauden istuntoviikkonsa. Kokouksessa käsiteltiin suuri määrä asioita, talousasioista aina hengellisiin kysymyksiin. Suurimman huomion mediassa ja ihmisten puheissa sai avioliittokysymys. Käsittelyssä oli piispainkokouksen esitys kirkkojärjestyksen muutoksesta, joka olisi tuonut kirkkoon niin kutsutun kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallin. Piispainkokouksen esitys kaatui kirkolliskokouksen äänestyksessä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys