JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Näin sen piti mennä

Nykyiset blogit
25.10.2025 12.55

Juttua muokattu:

23.10. 14:47
2025102314471520251025125500

Ni­mi­merk­ki

Jo­kai­sel­la on haa­vei­ta elä­mäs­sä ja on tär­ke­ää, et­tä nii­tä on. Eri­lai­set haa­veet ovat pi­tä­neet mi­nut­kin elä­mäs­sä kiin­ni. Myös kii­tol­li­suus sii­tä, mitä mi­nul­la on, on ol­lut elä­mäs­sä kan­ta­va voi­ma. Toi­si­naan unel­mat voi­vat ol­la pie­niä huo­kauk­sia Ju­ma­lan puo­leen: An­na Ju­ma­la kai­ken men­nä par­hain päin. An­na vii­saut­ta toi­mia oi­kein. An­na mi­nun löy­tää si­nun kaut­ta­si elä­mäl­le mer­ki­tys, niin et­ten vai­pui­si toi­vot­to­muu­teen vaan ko­ki­sin, et­tä mi­nus­ta vä­li­te­tään. An­na säi­lyt­tää us­kon lah­ja elä­män lop­puun as­ti.

Toi­si­naan elä­mä on ta­sais­ta ja toi­si­naan yh­tä vuo­ris­to­ra­taa. Mil­loin oli­sim­me elä­määm­me täy­sin tyy­ty­väi­siä? Ai­na­kaan minä en ole ol­lut kos­kaan. Sil­loin kun mi­nul­la on men­nyt hy­vin, olen aja­tel­lut, et­tei täs­tä kan­na­ta iloi­ta, kun koh­ta kui­ten­kin me­nee huo­nos­ti. Sil­loin kun on men­nyt huo­nos­ti, olen ka­pi­noi­nut Ju­ma­lal­le. Luu­len, et­tä har­va meis­tä osaa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa aja­tel­la, et­tä Ju­ma­lan kä­des­tä huo­not­kin päi­vät tu­le­vat.

Jee­sus opet­ti rak­kau­den kak­sois­käs­kys­sä, et­tä it­sen­sä ra­kas­ta­mi­nen on yh­tä tär­ke­ää kuin lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­nen. Meil­le suo­ma­lai­sil­le on ope­tet­tu vaa­ti­mat­to­muut­ta ja it­sen­sä vä­hät­te­lyä. Jos it­ses­tä ei vä­li­tä, ei voi sil­loin ai­dos­ti vä­lit­tää muis­ta­kaan.

Olen it­se jou­tu­nut opet­te­le­maan it­se­ni ra­kas­ta­mis­ta, et­tä olen voi­nut ol­la läs­nä rak­kail­le­ni. Olin ajau­tu­nut sii­hen pis­tee­seen, et­tä koin ole­va­ni mi­tä­tön ja sur­kea ih­mi­se­nä. Koin, et­tei mi­nul­la ol­lut min­kään­lais­ta ih­mi­sar­voa. Vä­hi­tel­len sain ys­tä­vien avul­la voi­maa al­kaa puo­lus­ta­maan omia ra­jo­ja­ni ja ta­ju­sin, et­tä jos en rii­tä puo­li­sol­le­ni oma­na it­se­nä­ni ja jou­dum­me las­ten kans­sa ko­ke­maan vä­ki­val­taa, em­me voi enää asua sa­man ka­ton al­la. Olin yrit­tä­nyt kaik­ke­ni avi­o­lii­ton pe­las­ta­mi­sen eteen, mut­ta mi­kään ei ol­lut aut­ta­nut. Oli pak­ko muut­taa eri osoit­tei­siin ja pe­las­taa mi­nun ja las­ten elä­mä.

Lop­pu­jen lo­puk­si jo­kai­nen on vas­tuus­sa omas­ta elä­mäs­tään. Omas­ta hy­vin­voin­nis­ta huo­leh­ti­mi­nen on ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää. Pie­net­kin hy­vin­voin­tia edis­tä­vät teot ar­jes­sa ovat to­del­la mer­kit­tä­viä. Mi­nul­le nii­tä ovat lau­la­mi­nen, päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen, pi­a­non soit­to ja ku­to­mi­nen. Ys­tä­väl­le soi­tet­tu pu­he­lu ke­ven­tää miel­tä, ja jak­san taas ar­jes­sa pa­rem­min.

Huo­kaus Ju­ma­lan puo­leen aut­taa, kun voi­maa ei tah­do löy­tyä muu­al­ta. Em­me jak­sa omin voi­min. Voi­ma us­ko­mi­seen­kin tu­lee Ju­ma­lal­ta. Vai­keim­pi­na ai­koi­na it­kin ja huu­sin Ju­ma­lan puo­leen. Suu­rim­man epä­toi­von het­ke­nä kä­vel­les­sä­ni jääl­lä ru­koi­lin Ju­ma­lal­ta, et­tä hän an­tai­si jään sor­tua al­la­ni ja pää­si­sin pois. Toi­voin to­del­la, et­tä elä­mä­ni päät­tyi­si, ei­kä mi­nun tar­vit­si­si kes­tää sitä kau­he­aa tus­kaa, mitä puo­li­so­ni omal­la käy­tök­sel­lään ai­heut­ti.

Toi­si­naan elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, joi­den mer­ki­tys­tä ei kos­kaan pys­ty kä­sit­tä­mään. En pys­ty kä­sit­tä­mään sitä, et­tä jou­duim­me ko­ke­maan elä­mäs­sä vä­ki­val­taa lä­hei­sen ih­mi­sen ta­hol­ta. En pys­ty kä­sit­tä­mään, mik­si en näh­nyt, et­tei kaik­ki ol­lut hy­vin.

An­teek­si­an­ta­mi­nen ih­mi­sel­le, joka ei to­den­nä­köi­ses­ti tule kos­kaan ym­mär­tä­mään toi­mi­neen­sa vää­rin, on vai­ke­aa. Olen saa­nut neu­von, et­tä hä­nel­le voi an­taa "etu­lah­ja­na" kaik­ki an­teek­si. Vaik­kei se vä­le­jä kor­jai­si­kaan, voin it­se ol­la ke­ve­äm­min mie­lin ja jat­kaa elä­mää.

Men­nei­syys ei pois­tu an­teek­si an­ta­mal­la, vaan sii­hen liit­ty­viä asi­oi­ta täy­tyy kä­si­tel­lä. Men­nei­syyt­tä ei voi muut­taa, mut­ta sii­hen mil­lä ta­val­la sii­hen suh­tau­tuu, voi it­se vai­kut­taa. Voin­ko jos­kus hy­väk­syä men­nei­syy­te­ni? Voin­ko jos­kus sa­noa, et­tä on­pa hyvä, et­tä jäin las­ten kans­sa yk­sin? Ai­ka pa­ran­taa haa­vat, sa­no­taan, ja pik­ku­hil­jaa voin it­se­kin aja­tel­la niin.

Olen käy­nyt vuo­sia trau­ma­te­ra­pi­as­sa. Oli häm­men­tä­vää, kun te­ra­peut­ti­ni kans­sa tar­kas­tel­tiin ai­kaa taak­se­päin. Toki tun­nis­tin edel­leen mo­nia haas­tei­ta, mut­ta se, et­tä osaan ny­ky­ään sa­noit­taa tun­tei­ta­ni tai jä­sen­tää aja­tuk­si­a­ni, on pit­kän te­ra­pi­an an­si­o­ta. Vaik­ka te­ra­peut­ti ei jaa­kaan sa­maa us­koa, hä­nes­tä on ol­lut pal­jon apua muis­sa asi­ois­sa. Olen on­nel­li­nen sii­tä, et­tä mi­nul­le sat­tui te­ra­peut­ti, joka ei vä­hek­sy us­ko­a­ni.

Pi­dän jää­kaa­pin oves­sa Päi­vä­mie­hes­sä ol­lut­ta vii­kon ky­sy­mys­tä Ju­ma­lan tah­toon tyy­ty­mi­ses­tä ja Lot­ta Kar­ja­lai­sen ru­noa, joka ker­too Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Vaik­ka vai­kei­na het­ki­nä tun­tuu, et­tä Ju­ma­la on unoh­ta­nut, voin luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la pi­tää huo­len omis­taan. En voi vie­lä tie­tää, mitä suun­ni­tel­mia hä­nel­lä on mi­nua var­ten. Ju­ma­lan tiet ovat tut­ki­mat­to­mat, ja Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta. Ajat­te­len avi­o­lii­tos­ta, et­tä sen min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt, sitä ei voi ih­mi­nen erot­taa. Sil­ti se ei tar­koi­ta sitä, et­ten­kö voi­si ol­la on­nel­li­nen.

Olen it­se ha­lun­nut ol­la lap­sil­le esi­merk­ki­nä sii­tä, et­tä ha­lu­an men­nä elä­mäs­sä eteen­päin. Olen al­ka­nut opis­kel­la ja aloit­ta­nut lau­lu­har­ras­tuk­sen, jos­ta olen pit­kään haa­veil­lut. Olen Ju­ma­lal­le kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä hän oh­ja­si mi­nut seu­raa­maan sy­dä­men ään­tä, ja olen voi­nut tar­jo­ta lap­sil­le ko­din, jos­sa jo­kais­ta ra­kas­te­taan oma­na it­se­nään ja joka on tur­val­li­nen paik­ka elää. Olen op­pi­nut ra­kas­ta­maan it­se­ä­ni ja op­pi­nut tun­nis­ta­maan omat ra­ja­ni. Olen kii­tol­li­nen lap­sis­ta, ys­tä­vis­tä ja kai­kis­ta lä­hei­sis­tä ih­mi­sis­tä. Il­man hei­tä en oli­si täs­sä. Olen kii­tol­li­nen us­kos­ta ja sii­tä, et­tä Ju­ma­la on kan­ta­nut mi­nua vai­kei­na het­ki­nä. Jos jo­tain tar­koi­tus­ta kai­kes­ta voi­si löy­tää, niin sen, mikä elä­mäs­sä on tär­kein­tä: säi­lyt­tää us­ko ja hyvä oma­tun­to.

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin verkkotoimitus at srk.fi.
27.10.2025

Sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. Ps. 102:13

Viikon kysymys