Termi sielunhoito ei nykypäivänä ole kaikille tuttu käsite. Jo sana sielu kertoo sielunhoidon kuuluvan ihmisen hengellisen elämän alueelle. Sielunhoidossa on kyse ihmisen jumalasuhteen hoitamisesta. Kuten ihmisen keho ja mieli tarvitsevat huolenpitoa, samoin ihmisen sielu tarvitsee hoitoa.
Päivämiestä on kutsuttu vanhoillislestadiolaisen liikkeen uutislehdeksi. Toiminta-ajatuksensa mukaan se on kristillinen viikkosanomalehti, joka ”kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen toimintaympäristöstä sekä ottaa rakentavasti kantaa keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin”. Päivämiehellä on laaja ja aktiivinen avustajaverkko, joka mahdollistaa sen, että jokainen Päivämiehen numero sisältää uutisia eri paikoista ja tapahtumista.
Pyhäinpäivää vietetään tulevana lauantaina 4. marraskuuta. Tämä kirkkovuoden pyhä on sulautuma kahdesta eri juhlasta, kaikkien pyhien päivästä ja uskovien vainajien muistopäivästä. Pyhäinpäivästä on muodostunut kolmanneksi suosituin kirkossakäyntipäivä. Monet osallistuvat kirkoissa jumalanpalveluksiin, joissa luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen.
Järjestyksenvalvojat tekevät välttämätöntä ja tärkeää työtä muun muassa suurten seuratilaisuuksien turvallisuuden puolesta. Mikäli järjestyksenvalvojat eivät ilmoittautuisi työhön, ei viranomaisilta saataisi lupaa järjestää esimerkiksi Suviseuroja tai opistoseuroja.
Kriittinen ajattelu on tärkeää monilla elämänalueilla. Esimerkiksi tieteellinen keskustelu on kriittistä keskustelua. Se on keskustelua asioista, ei henkilöistä. Tällaisessa keskustelussa on voimassa paremman, vahvemman argumentin oikeus. Samassa yhteydessä kriittinen ei tarkoita negatiivista, vaan kulloisenkin asian arviointi- ja ajattelutaitoa.
Kaikki eivät saa elää pitkää elämää ja vanhuutta, vaikka sen varalle olisi ehtinyt jo muodostua toiveita ja odotuksia. Vanhuuden aikakin on Jumalan antama lahja, erityinen elämänvaihe ja kiitoksen aihe, vaikka siihen sisältyy usein terveydentilan heikkenemistä ja luopumista itselle tärkeistä asioista ja ihmisistä.
Liikkuessaan julkisissa tiloissa ihminen havaitsee, että ne ovat harvoin hiljaisia. Vähemmän on kauppoja tai liikkeitä, joissa taustalla ei soisi musiikki. Joissain julkisissa tiloissa kävijöiltä odotetaan edelleen hiljaista ja hillittyä käyttäytymistä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kirjastot tai kirkot. Työpaikkojen avokonttoreiden yleistyessä huomattiin, että ne eivät olleet täydellisiä ratkaisuja, sillä työnteko vaatii usein keskittymisrauhaa. Usein työhön sisältyy myös luottamuksellisia keskusteluja.
Häpeä on monessa tilanteessa tarpeellinen tunne, jota me ihmiset herkästi peittelemme. Sen taustalla voi olla ajatus siitä, että muut ihmiset pitävät meitä huonona tai väärin käyttäytyvänä. Häpeän kyljessä esiintyviä tuntemuksia ovat esimerkiksi kelpaamattomuus, huonommuus ja jopa mitättömyys.
Väkivallan käyttäminen toista ihmistä kohtaan on väärin. Silti väkivaltaa kohdataan niin kodeissa, kouluissa, kaduilla kuin julkisissa tiloissakin. Väkivaltaa kuvataan yhä useammin sen tapahtumaympäristössä ja näytetään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Viime aikoina esille on noussut nuorten pahoinvointiin liittyvä väkivalta, sen syyt ja seuraukset.
Elämme historiallisia aikoja: vanhoillislestadiolaisuuden piirissä toimivan neljännen kansanopiston kannatusyhdistys on perustettu. Takana on vuosia kestänyt vaihe, jonka aikana jopa tuhannet kristillisyyden opistoihin pyrkineet nuoret ovat jääneet ilman opistopaikkaa. Pettymys on ollut suuri, sillä nuori on saattanut odottaa opistoon pääsyä vuosien ajan. Monissa perheissä isompien sisarusten kokemukset omasta opistovuodesta ovat ehtineet nostaa odotukset korkealle.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on kannettu huolta mielenterveyden haasteiden lisääntymisestä, erityisesti nuorten keskuudessa. THL:n kouluterveyskyselyn (2023) mukaan 8.–9. -luokkalaisten ahdistuneisuus ei osoita laantumisen merkkejä korona-ajan jälkeenkään. Eripuolilta Suomea on uutisoitu nuorten psykiatrian kasvaneesta tarpeesta suhteessa hoitopaikkoihin ja hoitavaan henkilökuntaan. Kirkko on puolestaan ryhtynyt tarjoamaan matalan kynnyksen Walk in -terapiaa alle 29-vuotiaille.
Seurailmoitusten suuri määrä tämän lehden sivuilla kertoo rauhanyhdistysten toimintakauden parhaillaan käynnistyvän. Siirrytään sisäruokintakauteen, kuten joskus kuulee sanottavan. Kesän suuret seurat retkiolosuhteissa ovat ohi, ja Jumalan sanan saarna kaikuu syksyn ja talven kuukausina sisätiloissa: rauhanyhdistysten toimitaloilla, kirkoissa, seurakuntien tiloissa ja kodeissa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys