Ta­pa­ni Töl­li

Ai­van ku­ten fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set, ih­mi­set et­si­vät yhä merk­ke­jä Ju­ma­las­ta. Us­ko ei kui­ten­kaan pe­rus­tu jär­keen, vaan sen pe­rus­ta­na on Jee­sus Kris­tus ja muut­tu­ma­ton Ju­ma­lan sana.

Fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set tu­li­vat evan­ke­liu­mi­teks­tin mu­kaan aset­ta­maan taas Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le ja kiu­saa­maan hän­tä. He pyy­si­vät nyt hä­nel­tä merk­kiä tai­vaas­ta. He oli­vat kyl­lä kuul­leet ja näh­neet Jee­suk­sen mo­nis­ta vai­kut­ta­vis­ta ih­me­te­ois­ta. Jee­sus oli pa­ran­tu­nut sai­rai­ta, so­kei­ta, raa­ja­rik­ko­ja ja he­rät­tä­nyt kuol­leis­ta sy­na­go­gan esi­mie­hen tyt­tä­ren. Tämä ei va­kuut­ta­nut fa­ri­seuk­sia ja sad­du­keuk­sia. Oli­si­ko­han mi­kään merk­ki riit­tä­nyt ky­sy­jil­le?

Jee­suk­sen vas­taus oli sel­ven­tä­vä. Hän sa­noi fa­ri­seuk­sil­le ja sad­du­keuk­sil­le, et­tä he seu­raa­vat luon­non merk­ke­jä, mut­ta ei­vät osaa lu­kea ai­ko­jen merk­ke­jä. Ai­noa merk­ki, joka an­ne­taan, on Joo­nan merk­ki. Kyl­lä fa­ri­seuk­set tie­si­vät Joo­na-pro­fee­tan.

Joo­nan merk­ki on ver­taus­ku­val­li­nen. Jee­sus ver­ta­si Joo­nan ko­ke­mus­ta, kol­me yö­tä suu­ren ka­lan vat­sas­sa, omaan kuo­le­maan­sa ja ylös­nou­se­muk­seen­sa. Rat­kai­se­va merk­ki tu­lee si­ten ole­maan juu­ri hä­nen kuo­le­man­sa ja ylös­nou­se­muk­sen­sa. Us­ko on us­koa ylös­nou­se­muk­seen ja Jee­suk­sen so­vi­tus­työ­hön. Huo­mio koh­dis­tuu us­kon yti­meen, pe­rus­tuk­seen. Paa­va­li kir­joit­ti: ”Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea.” (1. Kor. 3:11.)

Jär­ki ei pe­las­ta ih­mis­tä

Yhä mo­net ih­mi­set ky­sy­vät ja et­si­vät to­dis­tei­ta ja merk­ke­jä Ju­ma­las­ta ja Jee­suk­ses­ta. Ih­mi­set ha­lu­a­vat jos­kus tie­teel­lis­tä näyt­töä. Tie­teel­li­sel­lä tut­ki­muk­sel­la ei kui­ten­kaan voi­da to­dis­taa Ju­ma­lan ole­mus­ta ja ole­mas­sa­o­loa, mut­ta sil­lä ei myös­kään pys­ty­tä ku­mo­a­maan Ju­ma­lan to­tuut­ta.

Us­kon ja tie­teen suh­de on ai­na as­kar­rut­ta­nut ih­mi­siä. Ju­ma­la on luo­nut ih­mi­sen ja an­ta­nut ih­mi­sel­le jär­jen. Jär­ki ei kui­ten­kaan kos­kaan rii­tä Ju­ma­lan tun­te­mi­seen ja ym­mär­tä­mi­seen niin, et­tä ih­mi­nen pe­las­tui­si eli pää­si­si tai­vaa­seen sen avul­la.

Ju­ma­la ei ole ha­lun­nut il­moit­taa it­se­än­sä ih­mi­sil­le ta­val­la, joka oli­si jär­jel­lä ym­mär­ret­tä­vis­sä. Ju­ma­lan tun­te­mi­seen tar­vi­taan us­koa. Paa­va­li kir­joit­ti ko­rint­ti­lai­sil­le: ”Sil­lä et­tä Ju­ma­lan vii­sau­des­sa ei maa­il­ma tun­te­nut Ju­ma­laa vii­sau­den kaut­ta, niin kel­pa­si Ju­ma­lal­le tyh­män saar­nan kaut­ta nii­tä va­pah­taa, jot­ka sen us­ko­vat” (1. Kor. 1:21). Luu­kas ker­too: ”Sil­loin Pyhä Hen­ki täyt­ti Jee­suk­sen rie­mul­la, ja hän sa­noi: ’Minä ylis­tän si­nua, Isä, tai­vaan ja maan Her­ra, sii­tä, et­tä olet sa­lan­nut tä­män jär­ke­vil­tä ja vii­sail­ta mut­ta olet il­moit­ta­nut se lap­sen­mie­li­sil­le’” (Luuk. 10:21).

Ju­ma­lan sana ei muu­tu

Us­ko­mi­sen pe­rus­tus, pe­rus­kal­lio, on Jee­sus Kris­tus. Tämä pe­rus­tus kes­tää ikui­ses­ti. Paa­va­li kir­joit­ti efe­so­lai­sil­le, et­tä kir­jeen saa­jat ovat ”ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus” (Ef. 2:20). Paa­va­li jat­kaa: ”Hän liit­tää koko ra­ken­nuk­sen yh­teen niin et­tä se kas­vaa Her­ran py­häk­si temp­pe­lik­si, ja hän liit­tää tei­dät­kin Hen­gel­lään ra­ken­nus­ki­vi­nä Ju­ma­lan asu­muk­seen” (Ef. 2:21–22).

Täl­lai­sel­la pe­rus­tuk­sel­la on Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta, val­ta­kun­ta. Sen pe­rus­tus on las­ket­tu jo en­nen ai­ko­jen al­kua. Val­ta­kun­nas­ta ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia, joka on pa­ran­ta­vaa, us­koon kut­su­vaa ja aut­ta­vaa. Evan­ke­liu­min si­säl­tö­nä on ylös­nous­sut Jee­sus Kris­tus, Joo­nan merk­ki. Epä­us­ko es­tää usein nä­ke­mäs­tä Joo­nan merk­kiä.

On tur­val­lis­ta to­de­ta, et­tä us­kon pe­rus­tus on kes­tä­vä, vaik­ka eläm­me le­vot­to­mas­sa ja no­pe­as­ti muut­tu­vas­sa ajas­sa. Ju­ma­lan sana py­syy muut­tu­mat­to­ma­na ja evan­ke­liu­min voi­ma ja si­säl­tö säi­ly­vät sa­ma­na. Paa­va­li ei suot­ta kir­joit­ta­nut ko­rint­ti­lai­sil­le: ”Vel­jet, minä pa­lau­tan mie­leen­ne sen evan­ke­liu­min, jon­ka olen ju­lis­ta­nut teil­le. Te olet­te ot­ta­neet sen vas­taan ja pi­dät­te sii­tä kiin­ni, ja sen avul­la te myös pe­las­tut­te, jos säi­ly­tät­te sen sel­lai­se­na kuin minä sen teil­le ju­lis­tin; muu­ten olet­te tur­haan tul­leet us­ko­vik­si.” (1. Kor. 15:1–2.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 16:1–4

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen luo tuli fa­ri­seuk­sia ja sad­du­keuk­sia, jot­ka ha­lu­si­vat pan­na hä­net ko­e­tuk­sel­le ja pyy­si­vät hän­tä näyt­tä­mään mer­kin tai­vaas­ta. Mut­ta Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Il­lal­la te sa­not­te: ’Tu­lee kau­nis il­ma, kun tai­vas rus­kot­taa’, ja aa­mul­la: ’Tä­nään tu­lee ruma il­ma, sil­lä tai­vas on syn­kän rus­kot­ta­va.’ Tai­vas­ta te kyl­lä osaat­te lu­kea, mut­ta et­te ai­ko­jen merk­ke­jä. Tämä paha ja us­ko­ton su­ku­pol­vi vaa­tii merk­kiä, mut­ta ai­noa merk­ki, joka sil­le an­ne­taan, on Joo­nan merk­ki.” Hän jät­ti hei­dät sii­hen ja läh­ti pois.