Juha Iso­maa

Jee­suk­sen te­ke­mä pa­ran­nus­te­ko ei vie­lä pe­las­ta ih­mis­tä, vaan ai­no­as­taan us­ko Jee­suk­sen so­vi­tus­työ­hön pe­las­taa.

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus on saa­pu­mas­sa juu­ta­lais­ten juh­lan ai­kaan Juu­de­an huo­mat­ta­vim­paan kau­pun­kiin Je­ru­sa­le­miin. Hän saa­puu Lam­mas­por­til­le, jon­ka tun­tu­mas­sa si­jait­see Be­tes­dak­si kut­sut­tu suu­ri al­las. Pyl­väi­kön reu­nus­ta­mal­le alu­eel­le on saa­pu­nut pal­jon sai­rai­ta, so­kei­ta ja ram­po­ja, kos­ka us­ko­taan, et­tä ih­mi­nen pa­ran­tuu, jos hän me­nee al­taa­seen, kun sen vet­tä on kuo­hu­tet­tu.

Be­tes­dan lam­mik­ko oli sii­tä epä­ta­val­li­nen, et­tä juu­ta­lai­set oli­vat teh­neet sii­tä py­hän pai­kan. Lam­mik­ko täyt­tyi maa­na­lai­ses­ta vir­ras­ta, ja tiet­tyi­nä ai­koi­na vesi se­kot­tui. Tämä ve­den se­lit­tä­mä­tön muu­tos oli ni­met­ty nä­ky­mät­tö­män en­ke­lin te­ok­si, joka va­paut­ti pa­ran­ta­vaa voi­maa tuo­hon lam­mik­koon, ja en­sim­mäi­nen sai­ras, joka as­tui sii­hen, tuli pa­ran­ne­tuk­si.

Jee­sus he­rät­te­li us­koa

Teks­tis­sä esiin­ty­väl­lä mie­hel­lä ei ol­lut omia voi­mia pääs­tä pa­ran­net­ta­vak­si, vaan hän tar­vit­si apua. Jee­sus näki mie­hen hä­dän ja tar­jo­si apua: “Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?” Tämä ky­sy­mys kuu­luu edel­leen täs­sä ajas­sa. Pa­ran­ta­va evan­ke­liu­mi on omis­tet­ta­vis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ju­lis­te­tus­sa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ilo­sa­no­mas­sa: syn­nit on lupa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.

Jee­sus ei tul­lut ih­mi­sek­si pa­ran­taak­seen sai­rai­ta ja te­ke­mään mo­nia mui­ta ih­mei­tä, vaan nii­den kaut­ta hän he­rät­ti ih­mi­siä nä­ke­mään ja tun­nis­ta­maan hä­net Ju­ma­lan Po­jak­si ja us­ko­maan hä­neen. Jee­sus sa­noi ai­kan­sa ih­mi­sil­le, et­tä jos et­te us­ko mi­nun ope­tus­ta­ni, us­ko­kaa mi­nuun te­ko­je­ni täh­den (Joh. 14:10–11). Jee­sus tuli lu­nas­ta­maan mei­dät so­vi­tus­työl­lään syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta. Sii­nä on ih­mi­sel­le syy ko­kea jat­ku­vas­ti kii­tol­li­suut­ta.

Kii­tol­li­suus us­kon lah­jas­ta

Ih­mi­sel­lä ei ole muu­ta mah­dol­li­suut­ta vai­kut­taa omaan pe­las­tu­mi­seen­sa kuin ot­taa kii­tol­li­se­na vas­taan se, min­kä Jee­sus Kris­tus on teh­nyt hä­nen ja kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta ja hei­tä var­ten. Hän on val­mis­ta­nut Ju­ma­lal­le kel­paa­van van­hurs­kau­den, jon­ka saa us­kon kaut­ta omis­taa. Van­hurs­kaus te­kee ih­mi­ses­tä syyt­tö­män Ju­ma­lan edes­sä.

Tämä van­hurs­kaus on omis­tet­ta­vis­sa yhä us­kon kaut­ta. Edel­leen epäi­le­väl­le ja hei­kol­le va­kuu­te­taan, ku­ten Jo­han­nes Kas­ta­jal­le: “Ker­to­kaa Jo­han­nek­sel­le, mitä kuu­let­te ja nä­et­te: so­ke­at saa­vat nä­kön­sä ja ram­mat kä­ve­le­vät, spi­taa­li­set puh­dis­tu­vat ja kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään hen­kiin ja köy­hil­le ju­lis­te­taan ilo­sa­no­ma. Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju.” (Matt. 11:4-6.) Va­pah­ta­jan ar­mol­li­nen ja an­teek­si­an­ta­va sa­no­ma kuu­luu kai­kil­le, jot­ka tun­te­vat heik­kou­ten­sa ja syn­tin­sä.

Jee­suk­sen seu­raa­jik­si

Ker­to­muk­sen mies ei tor­ju­nut Jee­sus­ta, vaan sai ar­mos­ta us­koa evan­ke­liu­min. Hän sai ajal­li­sen ter­vey­den ja en­nen kaik­kea tuli Ju­ma­las­sa ter­veek­si, kun sai us­koa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ilo­sa­no­man.

Us­ko vai­kut­ti mie­hes­sä ilon, jos­ta seu­ra­si kii­tol­li­suus ar­mah­ta­jaa koh­taan. Us­ko tuo ha­lun seu­ra­ta Jee­sus­ta, ku­ten Jee­suk­sen ope­tus­lap­si Pie­ta­ri­kin to­te­aa: “Her­ra, ke­nen tykö me me­ni­sim­me? Si­nul­la on ian­kaik­ki­sen elä­män sa­nat; ja me us­kom­me ja ym­mär­räm­me, et­tä sinä olet Ju­ma­lan Pyhä.” (Joh. 6:68–69.)