A-L.S.
A-L.S.
Uskollisuus Jumalan laille toi Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen Jerusalemin temppeliin, jossa Simeon pystyi näkemään ja tuntemaan Vapahtajansa.
Lasse Kokko
Lasse Kokko
Kun Jeesus alkoi toteuttaa saamansa tehtävää ja välittää armon ja anteeksiantamuksen sanomaa, hän herätti monessa henkilökohtaisen uskon.
Henrikki Hetemaa
Henrikki Hetemaa
Jeesuksen kertoma vertaus suurista pidoista liittyy tilanteeseen, jossa hän on aterialla erään fariseusten johtomiehen kotona sapattina (Luuk. 14). Puheen aihe kääntyy ateriointiin, ja eräs pöytävieras sanoo Jeesukselle: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.” (Luuk. 14:15.) Tällöin Jeesus kertoo vertauksen suurista pidoista. Kaikki ymmärtävät hänen puhuvan aterioinnista Jumalan valtakunnassa.
Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Johanneksen syntymään liittyvät ihmeet puhuttelivat aikalaisia, jotka tunnistivat siinä Jumalan teot.
Henrikki Hetemaa
Henrikki Hetemaa
Jeesus ohjasi kertomuksellaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kuulijansa elämän rajallisuuden äärelle. Hän kuvasi kaksi hyvin erilaista elämää ja kuolemaa sekä poikkeuksellisella tavalla raotti ajan ja iankaikkisuuden väliverhoa.
Henrikki Hetemaa
Henrikki Hetemaa
Jeesus oli valmis keskustelemaan elämän tärkeimmästä asiasta, Jumalan lapseksi pääsemisestä, kun juutalaisen neuvoston jäsen Nikodemos tuli yöllä tapaamaan häntä.
Pyhä Henki toimii aktiivisesti ja saa aikaan hyviä asioita: Henki muun muassa lahjoittaa uskovalle pysyvän rauhan ja rohkeuden saarnata syntien anteeksiantamusta.
Jumalan valtakunnasta kuuluu Pyhän Hengen ääni, joka antaa voimaa uskomiseen tämän maailman keskellä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys