Eli­as Mus­ta­jär­vi

Jee­sus opet­ti ra­kas­ta­maan vi­ha­mie­hiä ja ru­koi­le­maan vai­no­a­jien puo­les­ta. Me kaik­ki olem­me syn­tiin­lan­gen­nei­ta ja tar­vit­sem­me an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti on osa Jee­suk­sen vuo­ri­saar­naa. Sa­nat “Teil­le on ope­tet­tu – – mut­ta minä sa­non teil­le” tois­tu­vat Mat­teuk­sen evan­ke­liu­miin tal­le­te­tun vuo­ri­saar­nan en­sim­mäi­sen kol­man­nek­sen ai­ka­na use­as­ti. Mat­teus ker­too, et­tä Jee­suk­sen lo­pe­tet­tua pu­heen­sa ih­mi­set oli­vat häm­mäs­tyk­sis­sään, sil­lä tämä ei opet­ta­nut ku­ten lai­nop­pi­neet vaan “niin kuin se, jol­le on an­net­tu val­ta” (Matt. 7:28–29). Näin asia juu­ri on­kin, ei­kä kyse ole mis­tä ta­han­sa val­las­ta vaan sii­tä kaik­kein suu­rim­mas­ta, Kaik­ki­val­ti­aan val­las­ta. Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la ei kui­ten­kaan ole mi­kään hir­mu­hal­lit­si­ja, vaan hän on hyvä kai­kil­le (Ps. 145:9). Hän tah­too, et­tä “kaik­ki ih­mi­set pe­las­tui­si­vat ja tu­li­si­vat tun­te­maan to­tuu­den” (1. Tim. 2:4).

Tar­vit­sem­me Ju­ma­lan ar­moa

Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan luo­ma ja Kris­tuk­sen lu­nas­ta­ma. Ku­kaan ei ole tois­ta ar­vok­kaam­pi tai vä­hä­ar­voi­sem­pi. Luo­jal­lem­me ja Lu­nas­ta­jal­lem­me tämä on sel­vää. Hän an­taa au­rin­kon­sa nous­ta kai­kil­le ja lä­het­tää sa­teen­sa jo­kai­sel­le. Mut­ta on­ko kaik­kien ih­mis­ten yh­tä­läi­nen ar­vok­kuus sel­vää ai­na meil­le? Vi­ha­mie­hien ra­kas­ta­mi­nen ja vai­no­a­jien puo­les­ta ru­koi­le­mi­nen ei ole help­poa syn­tiin­lan­gen­neel­le ih­mi­sel­le. Juu­ri tätä Jee­sus ha­lu­aa evan­ke­liu­mi­teks­tin kaut­ta osoit­taa: olem­me syn­tiin­lan­gen­nei­ta ja tar­vit­sem­me Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Jee­sus ke­hot­taa ru­koi­le­maan

Ju­ma­lan ar­moa on kui­ten­kin myös se, et­tä ih­mi­nen nä­kee syn­ti­syy­ten­sä ja ym­mär­tää pää­se­vän­sä tai­vaa­seen vain us­ko­mal­la syn­tin­sä an­teek­si Kris­tuk­sen so­vin­to­työn täh­den. Vaik­ka ih­mi­sel­le ei vie­lä ole kir­kas­tu­nut Jee­suk­sen kut­su, tä­män­kin teks­tin vä­li­tyk­sel­lä pa­ran­nuk­seen, vaan hän yhä pyr­kii te­ko­jen tie­tä tai­vaa­seen, se ei tee hä­nes­tä huo­nom­paa ih­mis­tä. Vaik­ka ih­mi­nen nou­si­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja sen työ­tä vas­taan, Jee­sus ke­hot­taa ra­kas­ta­maan hän­tä ja ru­koi­le­maan hä­nen puo­les­taan. Ke­nel­lä­kään ei ole syy­tä yl­pey­teen. Jee­sus ja Ste­fa­nos ei­vät tur­haan ru­koil­leet Ju­ma­laa an­ta­maan an­teek­si mur­haa­jil­leen (Luuk. 23:34, Ap. t. 7:60), sil­lä mur­haa­jat te­ki­vät sen tie­tä­mät­tö­mä­nä, epä­us­kos­sa. Näin to­te­aa myös Paa­va­li omas­ta men­nei­syy­des­tään (1. Tim. 1:13).

Esi­ru­kouk­sia vai­no­a­jien puo­les­ta

Vai­no­tes­saan epä­us­koi­se­na Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa Paa­va­li oli var­mas­ti mo­nien ru­kous­ten ja näin myös rak­kau­den koh­tee­na. Ju­ma­lan ar­mos­ta Paa­va­li sai kään­tyä ja Ana­ni­ak­sen kaut­ta us­koa syn­tin­sä an­teek­si (Ap. t. 9:17–18). Vie­lä vä­hän ai­kai­sem­min Ana­ni­as oli ol­lut Paa­va­lil­le vai­no­a­mi­sen koh­de, nyt hän oli­kin Paa­va­lil­le lä­him­mäi­nen, “se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta” (Luuk. 10:37). Edel­leen, täs­sä­kin ajas­sa tar­vi­taan Ju­ma­lan las­ten esi­ru­kouk­sia vai­no­a­jien puo­les­ta ja rak­kaut­ta vi­ha­mie­hiä koh­taan. Voi sitä suur­ta rie­mua, kun ih­mi­nen saa kään­tyä syn­nin teil­tä ja us­koa syn­tin­sä an­teek­si! Iloi­ten saam­me to­de­ta, et­tä Ju­ma­lan ar­mos­ta näin yhä ta­pah­tuu. Vie­lä on työn ai­ka.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 5:43–48

Raa­mat­tu 1992: ”Teil­le on ope­tet­tu: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si ja vi­haa vi­ha­mies­tä­si.’ Mut­ta minä sa­non teil­le: ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­än­ne ja ru­koil­kaa vai­noo­jien­ne puo­les­ta, jot­ta oli­sit­te tai­vaal­li­sen Isän­ne lap­sia. Hän an­taa au­rin­kon­sa nous­ta niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le ja lä­het­tää sa­teen niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le. Jos te ra­kas­tat­te nii­tä, jot­ka ra­kas­ta­vat tei­tä, min­kä pal­kan te sii­tä an­sait­set­te? Ei­vät­kö pub­li­kaa­nit­kin tee niin? Jos te ter­veh­dit­te vain ys­tä­vi­än­ne, mitä eri­no­mais­ta sii­nä on? Ei­vät­kö pa­ka­nat­kin tee niin? Ol­kaa siis täy­del­li­siä, niin kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne on täy­del­li­nen.”