Päivämies
Remontti etenee ripeästi ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki on käsinkosketeltava.
Maitoisten leirikeskuksessa on meneillään remontti, jonka tuloksena tilat soveltuvat myös syksyllä alkavan opistotyön käyttöön. Maitoisten leirikeskuksessa alkaa toimia leiritoiminnan ohella myös Jämsän Kristillisen Kansanopiston sivutoimipiste.
Nykyiset majoitustilat jaetaan yhteensä seitsemään soluun. Vanhan päärakennuksen yläkertaan tulee kolme ja uuteen osaan kaksi solua. Rivitalossa on ennestään kaksi solua. Jokaisen solun yksi majoitushuone muutetaan yhteistilaksi, johon tulee minikeittiö. Siellä opistolaiset voivat valmistaa itselleen iltapalaa.
Edellä aikataulua
– Remontti aloitettiin vuodenvaihteessa ja se on ajateltu saatavan päätökseen helmikuun loppuun mennessä. Laaditusta aikataulusta ollaan jopa hieman edellä, remontissa työnjohtajana toimiva Jouni Korkiakoski ihastelee.
Hän kertoo, että solut remontoidaan yksi kerrallaan, jotta majoituskapasiteetti säilyisi mahdollisimman suurena koko remontin ajan. Samalla vanhan päärakennuksen sisätiloihin tehdään pintaremontti: seinät ja katot maalataan, kiintokalusteita lisätään ja niihin uusitaan ovet lukkoineen sekä tarvittavat hyllyt.
Vanhat valaisimet vaihdetaan vähän sähköä kuluttaviksi led-valaisimiksi sekä sähköistystä uusitaan muutenkin. Viihtyvyyttä parannetaan myös uusin kalustein: muun muassa sänkyjä uusitaan suuri määrä.
Sitoutuneet talkoolaiset
SRK:n leirityön asiantuntija Asko Syrjälä iloitsee vauhdilla etenevistä muutostöistä.
– Kyllä sydämessä läikähtää, kun rakennustyömaalla käy ja saa todeta, että kohta täällä 80 nuorta aloittaa opistovuoden. Tiloista tulee erittäin viihtyisät ja ne tulevat palvelemaan hyvin myös opistotyötä, hän toteaa.
– Remonttia on tekemässä keskimäärin 5–7 rakennusalan ammattilaista päivittäin. Iltaisin talkoolaisia on ollut kiitettävästi tarpeen mukaan, yleensä lähes 10 henkilöä etukäteen sovittuina iltoina, Korkiakoski kertoo.
Hän näkee talkoiden merkityksen projektissa ratkaisevana – ilman talkoita remonttia ei olisi mahdollista saada kahdessa kuukaudessa tehtyä.
– Nyt näyttää kaiken kaikkiaan hyvältä. Rukouksen mieli tietysti on, että näin saisi jatkua loppuun asti.
Varoja tarvitaan
Syrjälä tuo esiin, että Maitoisten opistokampuksen toteutuessa monien kotien rukoukset on kuultu.
– Opistokoti tarjoaa nuorillemme tämän rauhattoman maailman ajan keskellä hetkeksi turvapaikan, jossa he saavat virkistyä ja vahvistua uskossa.
Hän muistuttaa varainhankinnan ajankohtaisuudesta:
– Kauan odotettu ja toivottu asia on nyt toteutumassa. Nyt tarvitaan myös ajallisia varoja, voisitko sinä lahjoittaa omia varojasi opistotyöhön?
– Tuntuu siltä, että kaikki osapuolet ovat ymmärtäneet opistoasian tärkeyden ja ottaneet sen sydämen asiakseen. Henkilökunnan ja leiriohjaajien tuki on ollut koskettavaa. On puhallettu yhteen hiileen, mikä on antanut luottavaista mieltä myös tuleviin päiviin. Ilo ja innostus tarttuu Maitoisiin tultaessa! Korkiakoski summaa.
– Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet ja siunaus, joka näkyy Maitoisten leirikeskuksen vaiheissa, toteavat Korkiakoski ja Syrjälä muistellessaan metallipajan ostamista vuonna 1978, josta kaikki alkoi.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys