Ta­pa­ni Kop­sa

Roo­man val­ta­kun­nan ajal­ta on tut­tu sa­tii­rik­ko Ju­ve­na­lik­sen luon­neh­ti­ma aja­tus tar­jo­ta ih­mi­sil­le ”lei­pää ja sir­kus­hu­ve­ja”. Täl­lä vii­ta­taan ih­mis­luon­teen vah­vaan tai­pu­muk­seen pyr­kiä vält­tä­mään epä­mu­ka­vuu­sa­lu­eel­le jou­tu­mis­ta sekä hen­ki­ses­sä et­tä ruu­miil­li­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä. Aja­tel­tiin, et­tä yh­teis­kun­ta­rau­han säi­lyt­tä­mi­sek­si oli­si tär­ke­ää huo­leh­tia ih­mi­sen pyy­tei­den hel­pos­ta saa­vu­tet­ta­vuu­des­ta.

Ih­mis­mie­li ei lie­ne muut­tu­nut Roo­man kei­sa­ri­kau­den ajas­ta. Ai­kaam­me voi­nem­me luon­neh­tia viih­teen ai­ka­kau­dek­si. Viih­de­tar­jon­ta on hä­kel­lyt­tä­vän run­sas­ta hy­vi­ne ja huo­noi­ne vaih­to­eh­toi­neen. Myös ruu­miin­ra­vin­non osal­ta olem­me ko­ke­neet vii­me vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na suu­ren mul­lis­tuk­sen mas­sii­vi­si­ne mai­nos­kam­pan­joi­neen. Tun­nis­tam­me kai­ke­ni­käi­si­nä, et­tä kaik­ki mikä on mah­dol­lis­ta, ei ole meil­le so­pi­vaa ja kaik­ki mikä on so­pi­vaa, ei ole meil­le mah­dol­lis­ta ei­kä tar­peel­lis­ta­kaan.

Mil­lai­nen on Raa­ma­tun ih­mis­ku­va? En­tä hyvä, Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen ih­mi­se­lä­mä? Tun­nis­tam­me­ko psal­min­kir­joit­ta­jan ta­voin syn­tiin­lan­kee­muk­sen vai­ku­tuk­set omas­sa elä­mäs­säm­me? Hän to­te­aa: ”Syn­ti­nen olin jo syn­ty­es­sä­ni, syn­nin alai­sek­si olen siin­nyt äi­ti­ni koh­tuun” (Ps. 51:7).

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na Ju­ma­la il­moit­ti jo en­sim­mäi­sil­le luo­duil­le Aa­da­mil­le ja Ee­val­le, et­tä he jou­tu­vat elä­mäs­sään siir­ty­mään epä­mu­ka­vuu­sa­lu­eel­le. Ih­mi­sen osak­si tuli kuor­mit­ta­va työ ja vai­van­nä­kö. Las­ten syn­nyt­tä­mi­nen ja hoi­vaa­mi­nen ja uu­sien su­ku­pol­vien kas­vat­ta­mi­nen tuli luon­nol­li­sek­si osak­si ih­mi­se­lä­mää.

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­siin so­peu­tu­mi­nen ei ole ih­mi­sel­le help­po asia. Se kos­kee kaik­kia ih­mi­siä. Psal­min­kir­joit­ta­ja pyy­tää syn­ti­syyt­tään Ju­ma­lan edes­sä ka­tu­en ja mu­reh­tien: ”Mut­ta sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den – il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si!” (Ps. 51:8.)

Ju­ma­la it­se on avan­nut ih­mi­sil­le pe­las­tuk­sen tien epä­us­kon pi­mey­des­tä. Jo pa­ra­tii­sis­sa Aa­dam ja Ee­va sai­vat kuul­la lu­pauk­sen Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Tämä lu­paus kos­kee mei­tä­kin. Jee­sus it­se il­moit­ti: ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan pää­se Isän luo muu­ten kuin mi­nun kaut­ta­ni.” (Joh. 14:6.)

Kris­tuk­sen seu­raa­jien elä­mään liit­tyy sel­lais­ta­kin, mikä ei ole syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa tur­mel­tu­neen ih­mis­mie­len mu­kais­ta. Jee­sus opet­ti sel­ke­äs­ti, kuin­ka hä­nen seu­raa­jien­sa osa­na on it­sen­sä kiel­tä­mi­nen ja ris­tin kan­ta­mi­nen. Jee­sus opet­ti, kuin­ka jo­kai­nen, joka ka­dot­taa hä­nen täh­ten­sä elä­män­sä, löy­tää sen. (Matt. 16:24–25.)

Psal­min­kir­joit­ta­jal­la oli Ju­ma­lal­le osoi­tet­tu eri­tyi­nen pyyn­tö: ”Vih­mo mi­nut puh­taak­si ii­so­pil­la ja pese mi­nut lun­ta val­ke­am­mak­si. Suo mi­nun kuul­la ilon ja rie­mun sana, el­vy­tä mie­li, jon­ka olet mur­ta­nut. Kään­nä kat­see­si pois syn­neis­tä­ni ja pyy­hi mi­nus­ta kaik­ki pa­hat te­ko­ni”. (Ps. 51:9–11.)

Sy­dä­men us­ko ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­no­ma tuo elä­mään Ju­ma­lan rau­han, va­pau­den ja ilon. Kun Jee­sus saa ol­la tiem­me ja to­tuu­tem­me ja koko elä­mäm­me pe­rus­tus, ko­em­me ih­meen. Ju­ma­la siu­naa elä­määm­me ian­kaik­ki­sel­la siu­nauk­sel­la. Voim­me iloi­ten ja pe­las­tuk­sen rie­mua ko­kien kul­kea tie­tä, jon­ka Kris­tus on meil­le avan­nut tai­vaan ko­tiin saak­ka. (Jes. 46:4.)