Kum­mi­tyt­tö­ni oli liki kol­mi­vuo­ti­as, kun hän toi­vot­ti mi­nul­le ja mie­hel­le­ni en­ke­lei­tä mat­kaan vie­rai­lul­ta läh­ties­säm­me. Her­kis­tyin ja mie­le­ni teki pa­la­ta tuon rak­kaan lap­sen luok­se ja ker­toa, mi­ten suu­res­ti tuo toi­vo­tus tuos­sa het­kes­sä mer­kit­see. Tar­tuin toi­vo­tuk­seen kuin pe­las­tus­ren­kaa­seen.

Mi­nua lä­hes­tyt­tiin Päi­vä­mie­hen toi­mi­tuk­ses­ta jou­lu­kuun alus­sa ky­sy­myk­sel­lä ryh­tyä blo­gis­tik­si. Teh­tä­vään mi­nua ol­tiin val­mis­tel­tu etu­kä­teen, mut­ta tar­vit­sin ai­kaa vas­ta­ta ky­sy­myk­seen. Ai­ko­jen saa­tos­sa use­am­pi päi­vä­kir­ja on täyt­ty­nyt aja­tuk­sis­ta. Nuo­ruu­des­sa kir­joi­tin omaa blo­gia, sil­lä mi­nus­ta tun­tui tär­ke­äl­tä kir­joit­taa kuu­lu­mi­sia tun­tu­rei­den toi­sel­la puo­lel­la kau­ka­na lä­hei­sis­tä. Tä­hän teh­tä­vään lä­hi­pii­ri kan­nus­ti mi­nua tart­tu­maan. Blo­gin jul­ki­suus ja aja­tus­ten tuo­mi­nen nä­ky­väk­si ar­ve­lut­ti.

Vä­hi­tel­len Päi­vä­mie­hen blo­gi­kir­joit­ta­jak­si al­ka­mi­nen al­koi näyt­täy­tyä tur­val­li­sel­ta vies­tin­vie­jän teh­tä­väl­tä. Niin kuin ar­kie­lä­mäs­sä koh­taam­me tut­tu­ja ja tun­te­mat­to­mia, saa ta­pah­tua kir­joi­te­tun teks­tin myö­tä. Mi­nul­le an­net­tu­jen teh­tä­vien täyt­tä­mis­tä ai­dos­ti oma­na it­se­nä, osa­na suu­rem­paa ko­ko­nai­suut­ta. Sain luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä kir­joi­te­tus­sa teks­tis­sä sai­si kuu­lua myös tut­tu ää­ni – oli­si en­ke­lei­tä mat­kas­sa.

Mie­les­sä al­koi kai­kua runo van­has­ta on­nit­te­lu­kor­tis­ta, jon­ka jä­tän tä­hän het­keen.

"Mat­ka­si alus­sa

sait lah­jak­si elä­män

– ai­nut­ker­tai­sen

sait nuo­ruu­des­sa­si kut­sun

mo­niin teh­tä­viin,

Luo­jal­ta­si tai­dot, voi­man

ja us­kal­luk­sen.

Tu­le­vai­suus on edes­sä­si

avoi­me­na

sen jo­kai­sel­le päi­väl­le on

Ju­ma­lal­la suun­ni­tel­man­sa

Hän, joka an­taa var­pu­sel­le

oman osan­sa,

ja­kaa lah­jo­jaan

myös jo­kai­sel­le meis­tä.”

On lo­pul­ta tur­val­lis­ta jää­dä var­pu­sen luot­ta­muk­seen ja kum­mi­ty­tön toi­vo­tuk­sen va­raan.