Kou­lut ovat päät­ty­neet ja lap­sil­la sekä nuo­ril­la ke­sä­lo­ma al­ka­nut. Us­ko­vais­ten nuor­ten elä­mään ke­säl­lä kuu­lu­vat usein myös suu­ret seu­rat, Su­vi­seu­rat sekä opis­to- ja maa­kun­nal­li­set seu­rat. Ai­na sin­ne ei kui­ten­kaan pää­se, ku­ten mei­dän per­heem­me ei tänä vuon­na pää­se Su­vi­seu­roi­hin Kau­ha­val­le.

Ison po­ru­kan kans­sa se on kyl­lä ai­na oman­lai­sen­sa pon­nis­tus. Täy­tyy miet­tiä, mil­lai­siin sää­ti­loi­hin pi­tää va­rau­tua: sa­taa­ko vai pais­taa­ko. Suo­men suvi kun on ly­hyt, ar­vaa­ma­ton ja vä­hä­lu­mi­nen. Pi­tää suun­ni­tel­la vä­hän ruo­ki­a­kin sekä tar­kis­taa reis­suun läh­te­vän ka­lus­ton kun­to au­tois­ta ja asun­to­vau­nuis­ta telt­toi­hin, ma­kuu­pus­sei­hin, ret­ki­jak­ka­roi­hin ja pöy­tiin. Pa­rem­pi tar­kis­taa ja var­mis­taa etu­kä­teen kuin sit­ten ih­me­tel­lä rik­ki­näis­tä tai puut­tu­vaa, sil­lä het­kel­lä eh­kä jopa kriit­ti­sen tär­ke­ää va­rus­tet­ta. On­han se myös ta­lou­del­li­ses­ti koh­ta­lai­nen pon­nis­tus. Kai­kes­ta täs­tä vai­vas­ta huo­li­mat­ta me­kin, ku­ten moni muu­kin per­he, ha­lu­am­me vuo­si toi­sen­sa jäl­keen tuo­da it­sem­me ja lap­sem­me seu­roi­hin sa­nan­kuu­loon.

Su­vi­seu­rois­sa on myös run­saas­ti hei­tä, joi­den us­kon voi­mat ovat mat­kal­la hii­pu­neet ja oma­koh­tai­nen us­ko kuih­tu­nut. Su­vi­seu­rat ovat kui­ten­kin jää­neet kiin­ne­koh­dak­si elä­vään kris­til­li­syy­teen. Vaik­ka seu­rois­sa ei oli­si jak­sa­nut käy­dä vuo­si­kau­siin tai omia lap­si­a­kaan ei oli­si vie­ty seu­roi­hin, on kyn­nys tul­la Su­vi­seu­roi­hin usein ma­ta­lam­pi. Ku­kaan meis­tä ei voi tie­tää, kuin­ka Tai­vaan Isä us­kos­ta osat­to­man omaa­tun­toa he­rät­te­lee tai kuin­ka us­kos­saan epä­röi­vä saat­taa saa­da voi­mia ja roh­kai­sua omaan us­kon­kil­voi­tuk­seen­sa.

Su­vi­seu­rat ovat­kin mer­kit­tä­vä lä­he­tys­ta­pah­tu­ma. Sin­ne on help­po tul­la ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä, hä­vi­tä ih­mis­jouk­koon ja se­li­tel­lä jopa it­sel­leen omaa pai­kal­la­o­lo­aan vaik­ka­pa ute­li­ai­suu­del­la: ”Kyl­lä täm­möi­nen oli omin sil­min näh­tä­vä.” Sa­mal­la, vaik­ka vain si­vu­kor­val­la, tu­lee kuun­nel­tua saar­no­ja. Sana siel­tä ja toi­nen tääl­tä tart­tuu, saat­taa jää­dä mie­leen pyö­ri­mään, he­rät­te­le­mään tur­tu­nut­ta omaa­tun­toa. Su­vi­seu­rois­sa sel­lai­nen­kin, jol­la ei ole en­tuu­des­taan min­kään­lais­ta hen­ki­lö­koh­tais­ta link­kiä yh­tei­söön, nä­kee us­ko­vais­ten elä­mää ja ais­tii seu­ra­tun­nel­maa.

Su­vi­seu­rat ovat si­näl­lään jo il­miö laa­jem­min­kin. Vii­me vuo­si­na Su­vi­seu­roi­hin on tul­lut vie­rai­le­maan eri­lai­sia jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä ja so­me­vai­kut­ta­jia, ku­kin omis­ta läh­tö­koh­dis­taan ja vaih­te­le­vin tar­koi­tus­pe­rin. Roh­ke­nen sa­noa, et­tä suu­rin osa on tul­lut avoi­men kiin­nos­tu­nee­na ja ute­li­aa­na. Su­vi­seu­roi­hin jo­kai­nen on ter­ve­tul­lut vie­ras. Val­ta­o­sa so­si­aa­li­sen me­di­an jul­kai­suis­ta ja nii­den saa­mas­ta huo­mi­os­ta on ol­lut po­si­tii­vis­ta. Kui­ten­kin jouk­koon mah­tuu myös nii­tä, joil­le syys­tä tai toi­ses­ta Su­vi­seu­rat ja elä­vä kris­til­li­syys yleen­sä­kin ai­heut­ta­vat hy­vin voi­mak­kaan kiel­tei­sen re­ak­ti­on.

En tie­dä, mik­si mie­lee­ni on nous­sut Jee­suk­sen neu­vo: ”Jos joku lyö si­nua oi­ke­al­le pos­kel­le, kään­nä hä­nel­le va­sen­kin” (Matt. 5:39). Em­me ha­lua vas­ta­ta vää­ryyk­siin ja il­keyk­siin sa­mal­la ta­val­la. Lie­kö sa­man suun­tai­sia aja­tuk­sia ol­lut myös sil­loin, kun Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­te­ly­or­ga­ni­saa­tio jul­kai­si tur­val­lis­ten seu­ro­jen oh­jeen ja lä­het­ti sen rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­le pyy­tä­en, et­tä sii­tä kes­kus­tel­tai­siin ko­deis­sa ja rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­lä yh­des­sä nuor­ten ja las­ten kans­sa.

Mei­dän per­hees­säm­me Su­vi­seu­rat jää­vät tänä vuon­na pää­o­sin vä­liin, sil­lä olen it­se työ­mat­kal­la ja pa­laan ko­ti­maa­han vas­ta Su­vi­seu­ro­jen lau­an­tai­na. Ai­em­mis­ta vä­liin jää­neis­tä seu­rois­ta, esi­mer­kik­si vau­van syn­ty­män vuok­si, tämä ti­lan­ne ero­aa sii­nä, et­ten pys­ty kuun­te­le­maan seu­ro­ja edes ra­di­os­ta en­nen sun­nun­tai­ta. Per­heen nuo­ri­so, muun mu­as­sa ke­säl­lä ri­pil­le pää­se­vä nuo­ri, pää­see on­nek­si Kau­ha­val­le. Omas­ta nuo­ruu­des­ta­ni muis­tan, kuin­ka tär­ke­ät rip­pi­kou­lu­ke­sän Su­vi­seu­rat oli­vat.

Ke­sään kuu­lu­vat myös rip­pi­kou­lut. En­sim­mäi­set rip­pi­kou­lut ovat jo al­ka­neet, ja ke­sän mit­taan moni us­ko­vai­nen nuo­ri kon­fir­moi­daan. Olen it­se­kin saa­nut toi­mia rip­pi­lei­ril­lä isän­tä­nä, tai ny­kyi­nen ni­mi­ke tai­taa ol­la oh­jaa­ja. Har­mi vain, et­tei ny­kyi­nen elä­män­ti­lan­tee­ni ole mah­dol­lis­ta­nut tätä teh­tä­vää vii­me vuo­si­na.

Noil­ta vii­koil­ta nuor­ten kans­sa on jää­nyt läm­pi­miä muis­to­ja. Vaik­ka rip­pi­lei­ril­lä olen ol­lut hen­ki­lö­kun­taa ja osal­ta­ni opet­ta­mas­sa lei­ri­läi­siä, on saa­nut it­se­kin yh­tä­lail­la ol­la op­pi­laan pai­kal­la ian­kaik­ki­sen elä­män suu­rim­pien ky­sy­mys­ten ää­rel­lä.

Nuo­ril­le rip­pi­kou­lu on tär­keä etap­pi. Se tar­jo­aa hy­vän py­säh­dyk­sen us­kon pe­ru­sa­si­oi­den ää­rel­le juu­ri sii­nä elä­män­vai­hees­sa, kun nuo­ri ot­taa yhä enem­män vas­tuu­ta omas­ta elä­mäs­tään. Mo­nel­le us­kos­ta tu­lee ai­em­paa hen­ki­lö­koh­tai­sem­pi, ja se saa uut­ta sy­vyyt­tä sekä mer­ki­tys­tä kun­kin omaan elä­mään.

Us­kon ja­ka­va­ni mo­nien van­hem­pien kans­sa myös sen on­nel­li­sen hai­keu­den: lap­ses­tam­me on kas­va­nut nuo­ri, ja hän al­kaa yhä enem­män ko­keil­la omien sii­pien­sä kan­ta­vuut­ta sekä hil­jal­leen ot­taa etäi­syyt­tä ko­tiin­sa. Se on luon­nol­lis­ta, mut­ta voi ol­la isil­le ja äi­deil­le myös hai­ke­aa, jopa vai­ke­aa luo­pu­mi­sen ai­kaa.

Täl­lä työ­mat­kal­la suu­rin har­mi­tuk­sen ai­hee­ni on se, et­ten pää­se oman lap­se­ni kon­fir­maa­ti­oon. Se har­mit­taa enem­män kuin Su­vi­seu­ro­jen vä­liin jää­mi­nen. Toi­vot­ta­vas­ti työ­teh­tä­vät mah­dol­lis­tai­si­vat edes het­kek­si osal­lis­tu­mi­sen etäyh­tey­del­lä.

Lo­puk­si ha­lu­an toi­vot­taa kai­kil­le tä­män ke­sän ai­ka­na ri­pil­le pää­se­vil­le nuo­ril­le on­nea ja Tai­vaan Isän siu­naus­ta ri­pil­le pää­se­mi­sen joh­dos­ta!