Mat­teuk­sen ja Luuk­kaan evan­ke­liu­mit ku­vaa­vat her­käs­ti en­sim­mäis­tä jou­lua Bet­le­he­mis­sä. Kun Luu­kas kat­se­lee Jee­sus-lap­sen syn­ty­mää Ma­ria-äi­din sil­min, Mat­teuk­sen nä­kö­kul­ma on Joo­se­fis­sa. Luu­kas ker­too, mi­ten maa­il­man Va­pah­ta­ja syn­tyy köy­häs­sä ja hal­vas­sa eläin­suo­jas­sa, kos­ka heil­lä ei ole ti­laa muu­al­la. Mat­teus kir­joit­taa kirk­kaas­ta täh­des­tä, joka joh­dat­taa vii­saat mie­het idäs­tä vas­ta­syn­ty­neen lap­sen luo.

Otto Semler

Toi­si­naan tör­mää nä­ke­myk­seen, et­tä Luuk­kaan ja Mat­teuk­sen jou­lu­ker­to­muk­set ovat vain kau­nii­ta le­gen­do­ja Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä. Väi­te­tään myös, et­tä Luu­kas ereh­tyy mo­nes­sa koh­din his­to­ri­an ta­pah­tu­mis­ta ja et­tä Mat­teuk­sen ta­voit­tee­na on lä­hin­nä osoit­taa Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­nen al­ku­pe­rä ja pro­feet­to­jen en­nus­tus­ten täyt­ty­mi­nen.

Mikä oli tämä Jee­suk­sen syn­ty­män ai­koi­hin tai­vaal­le il­mes­ty­nyt kir­kas täh­ti? Oli­ko se vain ver­taus­ku­va Ju­ma­lan sa­nas­ta, vai syt­tyi­kö tai­vaal­le oi­ke­as­ti kir­kas täh­ti, joka oh­ja­si tie­tä­jät Jee­sus-lap­sen luo? Kun ast­ro­no­mi­an tut­ki­jat ovat sel­vit­tä­neet ajan­las­kun alus­sa ta­pah­tu­nei­ta täh­ti­tai­vaan il­mi­öi­tä, on pal­jas­tu­nut häm­mäs­tyt­tä­viä asi­oi­ta.

Kiin­nos­tuin jo usei­ta vuo­sia sit­ten täh­ti­tie­teen tut­ki­jan ja te­o­lo­gin Ris­to Heik­ki­län kir­joit­ta­mas­ta kir­jas­ta Jou­lun täh­ti (WSOY, 2000). Sii­nä Heik­ki­lä käy läpi Jee­suk­sen syn­ty­män ai­koi­hin tai­vaal­la ta­pah­tu­nei­ta il­mi­öi­tä ast­ro­no­mi­sen tut­ki­muk­sen avul­la. On­han täh­ti­tai­vas kuin Luo­jan val­ta­van suu­ri kel­lo­ko­neis­to, jon­ka liik­keet voi­daan ma­te­maat­ti­ses­ti las­kea tu­han­sia vuo­sia eteen­päin ja taak­se­päin.

Evan­ke­lis­ta Mat­teus ker­too, mi­ten idäs­tä tuli tie­tä­jiä eli maa­ge­ja et­si­mään vas­ta­syn­ty­nyt­tä juu­ta­lais­ten ku­nin­gas­ta. Ai­em­pien kuu­kau­sien ai­ka­na he oli­vat näh­neet yö­tai­vaal­la usei­ta il­mi­ö­tä, jot­ka tar­koit­ti­vat, et­tä juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­sa oli syn­ty­nyt uu­si ku­nin­gas. He oli­vat niin var­mo­ja asi­as­ta, et­tä läh­ti­vät Ba­by­lo­ni­as­ta jopa 2400 ki­lo­met­rin mit­tai­sel­le va­el­luk­sel­le koh­ti Juu­de­aa. Mikä oli se täh­ti­tai­vaan merk­ki, jon­ka pe­rus­teel­la tie­tä­jät läh­ti­vät vai­val­loi­sel­le mat­kal­leen koh­ti länt­tä?

Otto Semler

Ba­by­lo­ni­as­sa ja muu­al­la­kin itäi­sil­lä mail­la täh­ti­tai­vaan liik­kei­den seu­raa­mi­nen oli osa se­nai­kais­ta us­kon­toa ja täh­tien tar­jo­a­miin en­nus­merk­kei­hin us­kot­tiin va­kaas­ti. Myös Van­has­sa Tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan Ju­ma­lan mer­keis­tä täh­ti­tai­vaal­la, vaik­ka it­se täh­dis­tä en­nus­ta­mis­ta pi­det­tiin va­ka­va­na syn­ti­nä. Idän kult­tuu­reis­sa jo­kai­sel­la pla­nee­tal­la oli mer­ki­tys: Ve­nus oli äi­tiy­den sym­bo­li ja Ju­pi­ter oli ku­nin­gas­täh­ti. Sa­tur­nus­ta pi­det­tiin sa­pa­tin­viet­tä­jien eli juu­ta­lais­ten täh­te­nä, mis­tä tu­lee­kin lau­an­tain nimi mo­neen kie­leen (esim. Sa­tur­day). Men­nei­nä ai­koi­na pla­neet­to­ja pi­det­tiin ”va­el­ta­vi­na täh­ti­nä” (astēr planētēs).

Idäs­sä tun­net­tiin myös juu­ta­lais­ten py­hiä kir­joi­tuk­sia – oli­han Juu­dan kan­sa ol­lut siel­lä pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa. Bi­le­a­min lau­su­ma Mes­si­as-pro­fe­tia saat­toi ol­la heil­le tut­tu: "Täh­ti nou­see Jaa­ko­bin kes­kel­tä, val­ti­aan sau­va Is­ra­e­lis­ta" (4. Moos. 24:17).

Jee­suk­sen syn­ty­män edel­lä tai­vaal­la al­koi ta­pah­tua omi­tui­sia asi­oi­ta: Elo­kuus­sa 3 eKr. Ve­nus koh­ta­si Ju­pi­te­rin niin, et­tä pla­nee­tat oli­vat lä­hes pääl­lek­käin. Seu­raa­vien kuu­kau­sien ai­ka­na Ju­pi­ter oli sa­mas­sa lin­jas­sa eli kon­junk­ti­os­sa Re­gu­lus-ni­mi­sen täh­den kans­sa kol­mes­ti. Re­gu­lus tar­koit­taa lei­jo­naa, ja myös Raa­mat­tu pu­huu Juu­dan lei­jo­nas­ta. Liik­ku­es­saan Re­gu­lus-täh­den ym­pä­ril­lä Ju­pi­ter muo­dos­ti seu­raa­vien viik­ko­jen ai­ka­na kruu­nun muo­toi­sen ku­vi­on tai­vaal­le. Vii­meis­tään täs­sä vai­hees­sa idän maa­git kiin­nos­tui­vat to­den te­ol­la täh­ti­tai­vaan ta­pah­tu­mis­ta.

Otto Semler

Näi­den täh­ti-il­mi­öi­den ai­koi­hin vie­tet­tiin Roo­man val­ta­kun­nan 750-vuo­tis­juh­lia. Sitä var­ten kei­sa­ri Au­gus­tus an­toi käs­kyn kuu­li­ai­suu­den­va­las­ta, joka jär­jes­tet­tiin lop­pu­ke­säs­tä 3 eKr. Tä­män mää­räyk­sen pe­rus­teel­la jo­kai­sen täy­si­val­tai­sen ih­mi­sen piti kir­joit­taa ni­men­sä kei­sa­rin va­la­kir­jaan. Luuk­kaan evan­ke­liu­min sana apog­raphō kään­ne­tään Raa­ma­tus­sa sa­nal­la ve­rol­le­pa­no, mut­ta se voi tar­koit­taa myös hen­ki­kir­joi­tus­ta tai re­kis­te­röin­tiä. Näin myös Joo­sef ja Ma­ria jou­tui­vat läh­te­mään Bet­le­he­miin Joo­se­fin su­vun ko­ti­kau­pun­kiin. Siel­lä Jee­sus-lap­si syn­tyi maa­il­maan elo–syys­kuun vaih­tees­sa vuon­na 3 eKr.

Pla­neet­to­jen ja täh­tien eri­koi­set liik­keet jat­ku­vat. Seu­raa­van vuo­den ke­sä­kuus­sa 2 eKr. Ve­nus tuli esiin Au­rin­gon ta­kaa ja lä­hes­tyi hi­taas­ti Ju­pi­te­ria. Kuun lo­pul­la Ve­nus ja Ju­pi­ter oli­vat Maas­ta kat­sot­tu­na niin lä­hek­käin, et­tä ne muo­dos­ti­vat kirk­kaan suur­täh­den. Uu­si täh­ti oli syt­ty­nyt Lei­jo­nan täh­dis­töön juu­ri Juu­de­an suun­nas­sa. Kai­ken li­säk­si elo­kuus­sa ta­pah­tui sa­mas­sa pai­kas­sa sekä Mar­sin ja Ju­pi­te­rin et­tä Ve­nuk­sen ja Mer­ku­riuk­sen koh­taa­mi­nen. Pian tä­män jäl­keen Ju­pi­ter – ku­nin­gas­täh­ti – jät­ti mas­sa­kon­junk­ti­on ja al­koi siir­tyä hi­taas­ti koh­ti länt­tä ikään kuin suun­taa näyt­tä­en.

Tie­tä­jien mat­kaan läh­tö ta­pah­tui ke­sä­kuus­sa 2 eKr. suur­täh­den syt­ty­mi­sen jäl­keen. Tie­tä­jät va­el­si­vat mui­nais­ta idän kaup­pa­reit­tiä pit­kin, joka kul­ki au­ti­o­maan hal­ki Gen­ne­sa­ret­jär­ven kaut­ta Je­ru­sa­le­miin. Koko mat­kan ajan Ju­pi­ter nä­kyi Je­ru­sa­le­min suun­nas­sa, en­sin län­nes­sä, mut­ta rei­tin kään­ty­es­sä täh­ti­kin siir­tyi ete­län suun­taan.

Vaik­ka tie­tä­jät tun­si­vat jon­kin ver­ran Raa­ma­tun kir­joi­tuk­sia, he päät­ti­vät et­siä vas­ta­syn­ty­nyt­tä ku­nin­gas­ta en­sin Je­ru­sa­le­min ho­vis­ta. Evan­ke­lis­ta Mat­teus ker­too, mi­ten He­ro­des ja koko Je­ru­sa­le­min kau­pun­ki säi­käh­ti­vät tie­toa uu­des­ta ku­nin­kaas­ta. Vaik­ka tai­vaal­le oli syt­ty­nyt Mes­si­as-ku­nin­kaan merk­ki, Is­ra­e­lin kan­sa ei ym­mär­tä­nyt sitä.

Otto Semler

He­ro­des sai lai­nop­pi­neil­ta ja yli­pa­peil­ta tie­tää, et­tä Mii­ka-pro­fee­tan mu­kaan Mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä Bet­le­he­mis­sä. Sil­loin He­ro­des kut­sui sa­laa tie­tä­jät luok­seen ja pyy­si hei­tä sel­vit­tä­mään, mis­sä vas­ta­syn­ty­nyt ku­nin­gas on. Jul­ma He­ro­des oli ai­em­min sur­man­nut kol­me omaa poi­kaan­sa ja Ma­ri­am­ne-vai­mon­sa­kin. Oli sel­vää, et­tä hä­nen tar­koi­tuk­se­naan oli sur­ma­ta uu­si ku­nin­gas, joka ei var­mas­ti ol­lut hä­nes­tä läh­töi­sin.

Tä­män jäl­keen tie­tä­jät läh­ti­vät kul­ke­maan koh­ti Bet­le­he­miä. Täh­ti­tie­teen pe­rus­teel­la Ju­pi­ter liik­kui­kin jou­lu­kuus­sa 2 eKr. ete­län suun­taan, kun­nes se jou­lu­kuun 25:ntena päi­vä­nä py­säh­tyi kuu­den päi­vän ajak­si Neit­sy­een täh­ti­ku­vi­os­sa koh­taan, jos­sa äi­ti kan­taa las­ta sy­lis­sään. Sa­maan ai­kaan Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä vie­tet­tiin Ha­nuk­ka-juh­laa, jos­sa oli me­neil­lään lah­jo­jen an­ta­mi­sen het­ki.

Otto Semler

Mat­teus kir­joit­taa, et­tä täh­ti py­säh­tyi sen pai­kan pääl­le, jos­sa lap­si oli. Suu­ri ilo val­ta­si tie­tä­jät. He oli­vat saa­pu­neet pe­ril­le. Pit­kä ja ras­kas mat­ka oli ta­ka­na, ja nyt he oli­vat löy­tä­neet et­si­män­sä ku­nin­kaan. Mie­het me­ni­vät si­säl­le ta­loon, jon­ne Joo­sef ja Ma­ria oli­vat men­neet asu­maan. Mat­teus kut­suu­kin paik­kaa ta­lok­si, ja lap­ses­ta hän käyt­tää ni­mi­tys­tä pai­di­on, lap­su­kai­nen. Oli­han Jee­sus tuos­sa vai­hees­sa jo yli vuo­den ikäi­nen taa­pe­ro.

Seu­raa herk­kä koh­taus, kun tie­tä­jät pol­vis­tu­vat pie­nen lap­sen edes­sä an­ta­en hä­nel­le kal­li­sar­voi­sia lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa. Pit­kä mat­ka on päät­ty­nyt. Pa­ka­na­kan­san edus­ta­jat saa­vat näh­dä Mes­si­as-ku­nin­kaan ja us­ko­vat hä­neen. Tä­män jäl­keen Ju­ma­la al­kaa pu­hua hei­dän si­sim­mäs­sään ja kiel­tää tie­tä­jiä me­ne­mäs­tä He­ro­dek­sen luo. Ju­ma­la pu­huu myös Joo­se­fil­le ja ke­hot­taa hän­tä pa­ke­ne­maan per­heen­sä kans­sa Egyp­tiin.

Otto Semler

Kun He­ro­des kuu­lee tie­tä­jien pet­tä­neen hä­net, hän jul­mis­tuu ja päät­tää sur­ma­ta jo­kai­sen al­le kak­si­vuo­ti­aan poi­ka­lap­sen. He­ro­des tie­si tar­kal­leen mitä teh­dä, sil­lä lap­sen ikä las­ket­tiin an­tii­kin ai­kaan si­ki­ä­mi­ses­tä läh­tien. Näin ol­len Jee­sus-lap­si­kin lä­hes­tyi jo kah­den vuo­den ikää. On ar­voi­tu, et­tä tuos­sa ve­ri­löy­lys­sä Bet­le­he­min ky­läs­sä sur­mat­tiin noin 20 poi­ka­las­ta. Vaik­ka teko oli hir­vit­tä­vä, se ei ole jää­nyt his­to­ri­an kir­joi­hin He­ro­dek­sen jul­mien töi­den lu­et­te­los­sa.

Edel­lä kir­joit­ta­ma­ni ku­vaus kos­kee Raa­ma­tun ta­pah­tu­mia, joi­den in­hi­mil­li­nen ym­mär­tä­mi­nen voi ol­la vai­ke­aa. Bet­le­he­min täh­den koh­dal­la pa­la­pe­lin pa­la­set lok­sah­ta­vat kui­ten­kin häm­mäs­tyt­tä­vän hy­vin pai­koil­leen myös täh­ti­tie­teen nä­kö­kul­mas­ta. Ju­ma­la aset­ti kirk­kaan täh­den mer­kik­si tai­vaal­le juu­ri sil­loin, kun Mes­si­as syn­tyi maa­il­maan.

Jos­pa löy­täi­sim­me tien Sei­men lap­sen luo kirk­kaan jou­lu­täh­den oh­jaa­ma­na. Tuo täh­ti on Ju­ma­lan sana. Jee­sus-lap­si tul­koon asu­maan sy­dä­men ol­ki­vuo­teel­le tä­nä­kin jou­lu­na.