Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit kuvaavat herkästi ensimmäistä joulua Betlehemissä. Kun Luukas katselee Jeesus-lapsen syntymää Maria-äidin silmin, Matteuksen näkökulma on Joosefissa. Luukas kertoo, miten maailman Vapahtaja syntyy köyhässä ja halvassa eläinsuojassa, koska heillä ei ole tilaa muualla. Matteus kirjoittaa kirkkaasta tähdestä, joka johdattaa viisaat miehet idästä vastasyntyneen lapsen luo.
Otto Semler
Toisinaan törmää näkemykseen, että Luukkaan ja Matteuksen joulukertomukset ovat vain kauniita legendoja Jeesuksen syntymästä. Väitetään myös, että Luukas erehtyy monessa kohdin historian tapahtumista ja että Matteuksen tavoitteena on lähinnä osoittaa Jeesuksen jumalallinen alkuperä ja profeettojen ennustusten täyttyminen.
Mikä oli tämä Jeesuksen syntymän aikoihin taivaalle ilmestynyt kirkas tähti? Oliko se vain vertauskuva Jumalan sanasta, vai syttyikö taivaalle oikeasti kirkas tähti, joka ohjasi tietäjät Jeesus-lapsen luo? Kun astronomian tutkijat ovat selvittäneet ajanlaskun alussa tapahtuneita tähtitaivaan ilmiöitä, on paljastunut hämmästyttäviä asioita.
Kiinnostuin jo useita vuosia sitten tähtitieteen tutkijan ja teologin Risto Heikkilän kirjoittamasta kirjasta Joulun tähti (WSOY, 2000). Siinä Heikkilä käy läpi Jeesuksen syntymän aikoihin taivaalla tapahtuneita ilmiöitä astronomisen tutkimuksen avulla. Onhan tähtitaivas kuin Luojan valtavan suuri kellokoneisto, jonka liikkeet voidaan matemaattisesti laskea tuhansia vuosia eteenpäin ja taaksepäin.
Evankelista Matteus kertoo, miten idästä tuli tietäjiä eli maageja etsimään vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta. Aiempien kuukausien aikana he olivat nähneet yötaivaalla useita ilmiötä, jotka tarkoittivat, että juutalaisten keskuudessa oli syntynyt uusi kuningas. He olivat niin varmoja asiasta, että lähtivät Babyloniasta jopa 2400 kilometrin mittaiselle vaellukselle kohti Juudeaa. Mikä oli se tähtitaivaan merkki, jonka perusteella tietäjät lähtivät vaivalloiselle matkalleen kohti länttä?
Otto Semler
Babyloniassa ja muuallakin itäisillä mailla tähtitaivaan liikkeiden seuraaminen oli osa senaikaista uskontoa ja tähtien tarjoamiin ennusmerkkeihin uskottiin vakaasti. Myös Vanhassa Testamentissa kerrotaan Jumalan merkeistä tähtitaivaalla, vaikka itse tähdistä ennustamista pidettiin vakavana syntinä. Idän kulttuureissa jokaisella planeetalla oli merkitys: Venus oli äitiyden symboli ja Jupiter oli kuningastähti. Saturnusta pidettiin sapatinviettäjien eli juutalaisten tähtenä, mistä tuleekin lauantain nimi moneen kieleen (esim. Saturday). Menneinä aikoina planeettoja pidettiin ”vaeltavina tähtinä” (astēr planētēs).
Idässä tunnettiin myös juutalaisten pyhiä kirjoituksia – olihan Juudan kansa ollut siellä pakkosiirtolaisuudessa. Bileamin lausuma Messias-profetia saattoi olla heille tuttu: "Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista" (4. Moos. 24:17).
Jeesuksen syntymän edellä taivaalla alkoi tapahtua omituisia asioita: Elokuussa 3 eKr. Venus kohtasi Jupiterin niin, että planeetat olivat lähes päällekkäin. Seuraavien kuukausien aikana Jupiter oli samassa linjassa eli konjunktiossa Regulus-nimisen tähden kanssa kolmesti. Regulus tarkoittaa leijonaa, ja myös Raamattu puhuu Juudan leijonasta. Liikkuessaan Regulus-tähden ympärillä Jupiter muodosti seuraavien viikkojen aikana kruunun muotoisen kuvion taivaalle. Viimeistään tässä vaiheessa idän maagit kiinnostuivat toden teolla tähtitaivaan tapahtumista.
Otto Semler
Näiden tähti-ilmiöiden aikoihin vietettiin Rooman valtakunnan 750-vuotisjuhlia. Sitä varten keisari Augustus antoi käskyn kuuliaisuudenvalasta, joka järjestettiin loppukesästä 3 eKr. Tämän määräyksen perusteella jokaisen täysivaltaisen ihmisen piti kirjoittaa nimensä keisarin valakirjaan. Luukkaan evankeliumin sana apographō käännetään Raamatussa sanalla verollepano, mutta se voi tarkoittaa myös henkikirjoitusta tai rekisteröintiä. Näin myös Joosef ja Maria joutuivat lähtemään Betlehemiin Joosefin suvun kotikaupunkiin. Siellä Jeesus-lapsi syntyi maailmaan elo–syyskuun vaihteessa vuonna 3 eKr.
Planeettojen ja tähtien erikoiset liikkeet jatkuvat. Seuraavan vuoden kesäkuussa 2 eKr. Venus tuli esiin Auringon takaa ja lähestyi hitaasti Jupiteria. Kuun lopulla Venus ja Jupiter olivat Maasta katsottuna niin lähekkäin, että ne muodostivat kirkkaan suurtähden. Uusi tähti oli syttynyt Leijonan tähdistöön juuri Juudean suunnassa. Kaiken lisäksi elokuussa tapahtui samassa paikassa sekä Marsin ja Jupiterin että Venuksen ja Merkuriuksen kohtaaminen. Pian tämän jälkeen Jupiter – kuningastähti – jätti massakonjunktion ja alkoi siirtyä hitaasti kohti länttä ikään kuin suuntaa näyttäen.
Tietäjien matkaan lähtö tapahtui kesäkuussa 2 eKr. suurtähden syttymisen jälkeen. Tietäjät vaelsivat muinaista idän kauppareittiä pitkin, joka kulki autiomaan halki Gennesaretjärven kautta Jerusalemiin. Koko matkan ajan Jupiter näkyi Jerusalemin suunnassa, ensin lännessä, mutta reitin kääntyessä tähtikin siirtyi etelän suuntaan.
Vaikka tietäjät tunsivat jonkin verran Raamatun kirjoituksia, he päättivät etsiä vastasyntynyttä kuningasta ensin Jerusalemin hovista. Evankelista Matteus kertoo, miten Herodes ja koko Jerusalemin kaupunki säikähtivät tietoa uudesta kuninkaasta. Vaikka taivaalle oli syttynyt Messias-kuninkaan merkki, Israelin kansa ei ymmärtänyt sitä.
Otto Semler
Herodes sai lainoppineilta ja ylipapeilta tietää, että Miika-profeetan mukaan Messiaan oli määrä syntyä Betlehemissä. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja pyysi heitä selvittämään, missä vastasyntynyt kuningas on. Julma Herodes oli aiemmin surmannut kolme omaa poikaansa ja Mariamne-vaimonsakin. Oli selvää, että hänen tarkoituksenaan oli surmata uusi kuningas, joka ei varmasti ollut hänestä lähtöisin.
Tämän jälkeen tietäjät lähtivät kulkemaan kohti Betlehemiä. Tähtitieteen perusteella Jupiter liikkuikin joulukuussa 2 eKr. etelän suuntaan, kunnes se joulukuun 25:ntena päivänä pysähtyi kuuden päivän ajaksi Neitsyeen tähtikuviossa kohtaan, jossa äiti kantaa lasta sylissään. Samaan aikaan Jerusalemin temppelissä vietettiin Hanukka-juhlaa, jossa oli meneillään lahjojen antamisen hetki.
Otto Semler
Matteus kirjoittaa, että tähti pysähtyi sen paikan päälle, jossa lapsi oli. Suuri ilo valtasi tietäjät. He olivat saapuneet perille. Pitkä ja raskas matka oli takana, ja nyt he olivat löytäneet etsimänsä kuninkaan. Miehet menivät sisälle taloon, jonne Joosef ja Maria olivat menneet asumaan. Matteus kutsuukin paikkaa taloksi, ja lapsesta hän käyttää nimitystä paidion, lapsukainen. Olihan Jeesus tuossa vaiheessa jo yli vuoden ikäinen taapero.
Seuraa herkkä kohtaus, kun tietäjät polvistuvat pienen lapsen edessä antaen hänelle kallisarvoisia lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Pitkä matka on päättynyt. Pakanakansan edustajat saavat nähdä Messias-kuninkaan ja uskovat häneen. Tämän jälkeen Jumala alkaa puhua heidän sisimmässään ja kieltää tietäjiä menemästä Herodeksen luo. Jumala puhuu myös Joosefille ja kehottaa häntä pakenemaan perheensä kanssa Egyptiin.
Otto Semler
Kun Herodes kuulee tietäjien pettäneen hänet, hän julmistuu ja päättää surmata jokaisen alle kaksivuotiaan poikalapsen. Herodes tiesi tarkalleen mitä tehdä, sillä lapsen ikä laskettiin antiikin aikaan sikiämisestä lähtien. Näin ollen Jeesus-lapsikin lähestyi jo kahden vuoden ikää. On arvoitu, että tuossa verilöylyssä Betlehemin kylässä surmattiin noin 20 poikalasta. Vaikka teko oli hirvittävä, se ei ole jäänyt historian kirjoihin Herodeksen julmien töiden luettelossa.
Edellä kirjoittamani kuvaus koskee Raamatun tapahtumia, joiden inhimillinen ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Betlehemin tähden kohdalla palapelin palaset loksahtavat kuitenkin hämmästyttävän hyvin paikoilleen myös tähtitieteen näkökulmasta. Jumala asetti kirkkaan tähden merkiksi taivaalle juuri silloin, kun Messias syntyi maailmaan.
Jospa löytäisimme tien Seimen lapsen luo kirkkaan joulutähden ohjaamana. Tuo tähti on Jumalan sana. Jeesus-lapsi tulkoon asumaan sydämen olkivuoteelle tänäkin jouluna.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.