Kokkolan kirkko. Istun perheeni kanssa pitkässä penkissä melko takana. Kirkko on tiilinen, valtavan kokoinen ja jotenkin erilainen. Pikkumiehen silmät löytävät monenlaista katseltavaa niin rakennuksessa kuin ihmisissäkin.
On ehtoollisjumalanpalvelus.
Kuulen vuorosanoja, Raamatunlukua, voimallista laulua. Välillä noustaan seisomaan. Sitten monet ihmiset siirtyvät rauhallisin askelin jonoihin, joiden alkupää levittäytyy alttarikaiteen äärelle.
Äiti ja isä nousevat. Nöyrtyy selkä ja mieli kumarrukseen jokaista lastaan kohti. Supisee suu kalliita kysymyksiä, kuulee pienet korvat väräjävien äänten kuiskaamia armonsanoja: "Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."
Sitten he menevät jonoon. On jotenki erityinen hetki. Pyhä ihan liki.
Näen jonoissa ja alttarin edessä monia tuttuja hahmoja. On lähellä asuvia, kavereiden vanhempia, seuroista tuttuja. Miten puhuttelevaa on katsella, kun tämän tästä joku kallistuu toista kohti, kietoutuu käsi harteille, silittää, taputtaa hellästi. Tiedän, sielläkin kuiskitaan maailman kalleimpia sanoja! Pian he polvistuvat ja pyhän koskettaneet onnellisen näköiset ihmiset palautuvat rauhallisesti takaisin kirkonpenkkiin.
Jonot alkavat lyhentyä. Nyt huomaan, miten oikean reunan lehterin alla oleva lähes liikkumaton maisema alkaa elämään. Siellä kymmenet ja kymmenet nuoret alkavat tekemään lähtöä. Ei vieressä kulkeville kaupungin kujille, ei maailman menomestoille vaan tuntemaan Taivaan Isän läheisyyttä. Heillekin hän on elämä, totuus ja tie. Vai kenen luokse he menisivät sielunsa janossa?
Kun elämää täynnä olevat nuoret käyvät toistensa kaulaan, taitaa miehentyngältä jäädä sivuseikaksi kirkon korkea lasimaalaus, purjelaivakin. Niin erilaista nähtävää on tarjolla. He välejään puhdistavat, vaihtuu tunkiollinen syntiä armon kirkkauteen. Ja pöytään polvistuvat.
Lapsuuteni ehtoolliskokemus on piirretty syvin uurtein sisimpääni. Eikä se ole tuohon kertaan jäänyt. Usein muulloinkin tuo sakramentti on koskettanut, niin lapsena kuin myös aikuisena. Herran pöytään polvistuessa on olo ollut toisinaan suorastaan tuiki taivaallinen, joskus kovin arkinen. Usein siltä väliltä. Silti tilanteessa on aina ollut jotain erityistä, onhan Jeesuksen ruumis ja veri kätkettynä siihen.
Kerronpa sinulle vielä kokemuksen aikuisiältä. Tuo jäi mieleeni tavallista erilaisempana. Matka alttarille alkoi silloin jo muutama viikko aiemmin. Oli kesäkuun alku vuonna 2023 ja perheeseemme syntyi kuudestoista lapsi. Luulisi, että imettäminen sujuisi kuin maitoa vaan mutta eipä sujunut. Hilman kielen taaempi (posteriorinen) kielijänne oli niin kireä, että vasta heinäkuun puolivälissä alkoi rintaruokinta jollain tapaa pelittämään.
Hankalan syömisen takia olimme tosi poikki emmekä lähteneet viemään kolmen viikon ikäistä vauvaa Kauhavan Suviseuroihin. Äippä jäi neitosen kanssa kotiin. Koska isoimmat lapset menivät kesätapahtumaan omia reittejään, sain onneksi veljentyttären ajamaan toisen automme seuroihin kyydissään osa kalliista lapsilaumastamme.
Suviseuroissa on lauantaisin viikkomessu, ja ehtoolliselle osallistuu noin 25 000 henkeä. Vuosikaudet olemme tehneet vaimon kanssa niin, että joku isommista lapsistamme tai tutuista katsoo seurakentällä pienempiä, kun me kahdestaan käymme ehtoollisella. Ihana hetki virvoittua puolison kanssa pyhän äärellä! Onnellisin mielin olemme saaneet palata lastemme luokse.
Kauhavalla ehtoollinen alkoi olla jo loppusuoralla. Minulle tuli halu lähteä ehtoolliselle ja ottaa lapsetkin mukaan keskelle tuota kaunista jumalanpalvelusta. Seitsemän pikkuihmistä kaverinani liityin kuuntelevaan, juttelevaan ja laulavaan jonoon. Homma ei hirvittänyt, eikä se ollut mikään voimannäytekään – Suviseuroissa on totuttu, että pikkuiset kulkevat elämässä mukana. Siellä jos missä ymmärretään lasten ja lapsiperheiden päälle. Jos siis tulee pulmia, saan hyväksyviä katseita ja tarvittaessa apukäsiä. Sitä on olla Jumalan valtakunnassa!
Kun jono mateli ison teltan lähelle, jätin kaksostenrattaat siihen. Kaksivuotias Tilda nukkui olkapäätäni vasten, kun saavuimme teltan sisälle. Tuttu, ihana tunnelma ja tuhansien ihmisten taivaallinen laulu ottivat meidät syleilyynsä.
Jono eteni hiljakseen teltan etuosaa kohti. Yhtäkkiä vieressä oli tuttavapariskunta Kouvolasta. Tarjosivat lastenhoitoa mutta kieltäydyin. Halusin viedä lapset ihan eteen sinne, missä pääsevät aivan läheltä näkemään ehtoollisen kulkua. Sopivasti olikin niin, että etummaisissa penkeissä oli tilaa. Pienet kirkkovieraat istahtivat koruttomille lankuille. Siunasin heitä anteeksiantamuksella ja itsekin pyytelin heitä siunaamaan isukkiaan, jolla niin herkästi tulee läheisimpien kanssa tulee kitkaa ja isompaakin kuormaa.
Otin jonkun askeleen ja sain Tilda sylissäni polvistua ehtoolliselle. Tärkein oli läsnä. Oli koskettava hetki tuntea omaa pienuutta, Jumalan suuruutta. Omat rakkaat pienet siinä lähellä. Isommat kauempana ja vaimo pikkuisen kanssa kotona.
Siirryin ehtoolliselta lasteni luo. Heillä ei ollut mitään hätää, ei minnekään kiire. Se kosketti heitä syvältä, mitä näkivät, kuulivat ja aistivat. Lauloimme jäljellä olleet laulut ja liturgian loput ja saimme onnellisina siirtyä ulos antaen tilaa nuoremmille, alkoihan pian heille suunnattu puheenvuoro.
Kokemukseni oli niin vaikuttava, että olen siitä kertonut monelle. Jos tulevissa seuroissa olemme ehtoollisen aikana ulkona, aion ottaa lapsia mukaan telttaan. Se kun sipaisee heidänkin sieluaan erityisen ihanalla tavalla!
Jos joku lukija kaipaa rauhaa sielulleen, on tänäänkin hyvien uutisten päivä: Jumalan valtakunnassa ja ehtoollispöydässäkin on vielä tilaa. Emme tiedä, milloin ja kuka siihen viimeisenä polvistuu. Se kaikkein viimeinen. Sitten aika on täysi.
Tätä saattaa lukea joku sellainen, joka haet elämäsi reissuille erilaisia kokemuksia, mutta Suviseurojen iso valkoinen teltta ei ole aiemmin osunut matkallesi. Saattaa olla, että Suomen korkein tunturi on koluttu, samoin pisin hiekkaranta ja kuuluisin festari. Moni nähtävyys on saanut jopa haukkomaan henkeä. Vaikka sinulla ei olisi minkäänlaista uskonnollista kiinnostusta, suuntaapa tulevina kesinä edes yksi mutka Suviseurojen isoon telttaan. Lupaan, et pety!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?