Täs­sä nu­me­ros­sa al­kaa Päi­vä­mie­hen uu­si Us­kon pe­rus­tei­ta -sar­ja. Kes­kei­siä opil­li­sia asi­oi­ta kä­sit­te­le­vän ar­tik­ke­lin li­säk­si leh­ti si­säl­tää ai­hees­ta myös pää­kir­joi­tuk­sen. En­sim­mäi­nen ai­he on Us­kon­van­hurs­kaus.

Kris­til­li­sen us­kon pe­rus­läh­tö­koh­ta on, et­tä Ju­ma­la on kai­ken luo­ja. Hän loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sään. Sie­lun­vi­hol­li­sen pet­tä­mä­nä ih­mi­nen kui­ten­kin lan­ke­si syn­tiin ja me­net­ti yh­tey­den Luo­jaan­sa.

Ju­ma­la ei hy­län­nyt luo­tu­aan, vaan ar­mah­ti hä­net. Hän kut­sui ih­mi­sen ta­kai­sin yh­tey­teen­sä ja an­toi lu­pauk­sen Va­pah­ta­jas­ta, Po­jas­taan Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen kaut­taan lah­joi­te­tus­ta ar­mos­ta. Tämä lu­paus on Raa­ma­tun kes­kei­sin sa­no­ma.

Lu­paus täyt­tyi Kris­tuk­ses­sa. Hä­nen elä­män­sä, kuo­le­man­sa ja ylös­nou­se­muk­sen­sa kaut­ta Ju­ma­la on teh­nyt so­vin­non koko maa­il­man kans­sa. So­vi­tus ja lu­nas­tus ei­vät kos­ke vain jo­ta­kin ih­mis­ryh­mää, vaan jo­kais­ta ih­mis­tä. Kaik­ki maa­il­maan syn­ty­vät lap­set ovat Ju­ma­lan lap­sia. Ju­ma­la lah­joit­taa heil­le Kris­tuk­sen an­si­on täh­den van­hurs­kau­den.

Lap­si kan­taa Aa­da­min lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na pe­ri­syn­tiä, mut­ta se ei hän­tä ka­do­ta. Ju­ma­la on lah­joit­ta­nut hä­nel­le us­kon, jon­ka kaut­ta hän saa osak­seen ar­mon. Us­kon kaut­ta hän saa myös vas­taa­not­taa kas­teen sak­ra­men­tin lu­pauk­sen sii­tä, et­tä hän saa kil­voi­tel­la us­kon­van­hurs­kau­des­sa. Se mer­kit­see, et­tä hän saa elää Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­des­sa. Näin kris­ti­tyn elä­mä al­kaa jo var­hai­ses­ta iäs­tä läh­tien kil­voi­tuk­se­na, joka pe­rus­tuu Ju­ma­lan ar­moon ei­kä ih­mi­sen omiin te­koi­hin.

Lap­si ei tuo syn­ty­es­sään mu­ka­naan omaa kel­vol­li­suut­ta, jo­hon hä­nen ar­von­sa pe­rus­tui­si Luo­jan­sa edes­sä. Hän tuo mu­ka­naan ih­mi­syy­den, jon­ka Ju­ma­la on luo­nut. Aa­da­min lan­kee­muk­sen täh­den hän kan­taa luon­nos­saan syn­nin tur­me­lus­ta, mut­ta Kris­tus on hä­net lu­nas­ta­nut. Jo­kai­nen lap­si on Ju­ma­lal­le ra­kas, ja Kris­tuk­sen an­si­on täh­den hän on us­kon kaut­ta van­hurs­kas.

Tämä an­taa kris­til­li­sel­le us­kol­le ja kas­va­tuk­sel­le vah­van pe­rus­tan. Las­ta ei joh­da­te­ta Ju­ma­lan yh­tey­teen omin ei­kä myös­kään van­hem­pien an­si­oin, vaan hän­tä hoi­de­taan ja oh­ja­taan sii­nä yh­tey­des­sä, jon­ka Ju­ma­la on jo Kris­tuk­ses­sa avan­nut. Sa­mal­la lu­nas­tuk­sen sa­no­ma kut­suu mei­tä var­je­le­maan elä­mää ja ih­mi­sar­voa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa. Jo­kai­nen ih­mi­nen on lu­nas­tet­tu – myös se kaik­kein pie­nin ja hei­koin.

Val­de Pa­lo­la