Maarika Jaakkola
Sonja Ikonen suorittaa varusmiespalvelusta Kainuun prikaatissa. Hän kannustaa liittymään yhteiseen WhatsApp-ryhmään ja lähtemään iltavapailla seuroihin.
Sonja Ikonen aloitti Kainuun prikaatissa varusmiespalveluksen viime tammikuussa.
– Olen tulenjohtoalikersantti eli sodan ajan tehtäväni on toimia ryhmänjohtajana tulenjohtoryhmässä. Yksikköni kranaatinheitinkomppania eli KRHK tuottaa muun muassa kranaatinheitinjoukkueita ja tulenjohtueen, Sonja Ikonen kertoo.
Yksinäinen "vartiopaikka"
Kun Ikonen aloitti varusmiespalveluksen, hänen kanssaan samassa saapumiserässä aloitti uskovaisia varusmiehiä todella vähän.
– En tunne ketään toista vuoden palveluksessa olevaa uskovaista, joka olisi aloittanut samaan aikaan kuin minä. Joko ketään ei ole, en ole tavannut heitä tai samaan aikaan aloittaneet ovat jo kotiutuneet, Ikonen kertoo.
– Kasarmilla hengellinen vartiopaikkani on ollut kevään mittaan toisinaan hieman yksinäinen. Palvelustovereistani suurimalle osalle on jossain kohtaa käynyt ilmi, että olen uskovainen ja pääsääntöisesti siihen on suhtauduttu neutraalisti, hän jatkaa.
Saapumiserän 2/26 alokkaissa on Ikosen iloksi ollut enemmän uskovaisia, ja heitä hän on jo muutamia ehtinyt tavata.
WhatsApp-ryhmän kautta seurakyyteihin
Kainuun prikaatin uskovaisten WhatsApp-ryhmään päädytään kavereiden tai tuttujen kautta, joten ei ole varmaa, ovatko kaikki löytäneet sinne.
– Samantapaisia on tietääkseni muissakin varuskunnissa. WhatsApp-ryhmässä toimin itse yhteyshenkilönä varusmiesten ja Kajaanin Rauhanyhdistyksen väen välillä, Ikonen kertoo.
Ikosen mukaan paikalliset uskovaiset kuljettavat iloisella mielellä varusmiehiä kasarmilta keskiviikkoseuroihin aina, kun joku vain lähtee.
– Kyyti lähtee noin 18.30 pääportin parkkipaikalta. Olen kiitollinen Kajaanin veljille ja sisarille siitä, että varusmiehiä näin kannustetaan aina tulemaan seuroihin.
Toisinaan prikaatin sotilaspapit pitävät iltahartauksia vapaa-ajalla.
– Suosittelen osallistumaan. Varsinkin, jos ei ole vielä löytänyt uskovaisia palvelustovereita. Siellä on hyvät todennäköisyydet tavata uskovaisia, Ikonen kannustaa.
Jumala pitää huolta varusmiehistä
Ikonen kertoo, että varusmiespalveluksessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Varusmiespalvelus voi olla koettelemus, mutta silloinkin voi luottaa Jumalan huolenpitoon.
– Uusille alokkaille varuskunnasta riippumatta toivotan Taivaan Isän varjelusta palveluspäiviin. Lähtekää iltavapailla seuroihin ja laittakaa iltaisin kädet ristiin olosuhteista riippumatta.
Ikonen kehottaa myös pitämään yhteyttä siviiliin.
– Intissä tapahtuu niin paljon, että huomaamatta voi mennä viikko ilman, että soittaa kellekään. Soitelkaa vanhemmille, kumppanille, sisaruksille ja kavereille. Tehkää siitä tapa.
Ikonen toivottaa voimia erityisesti kaikille naimisissa oleville ja seurusteleville varusmiehille.
– Itsellä ei siitä kokemusta ole, mutta kuulemani mukaan voi olla varsin rankkaa. Ihan kaikilla on välillä koti-ikävä ja se on oikeinkin. Se monesti helpottaa soittamalla, Ikonen päättää.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.