Erk­ki Lam­pi­nen

Ta­pah­tu­mat Be­ta­ni­as­sa en­na­koi­vat pe­las­tus­his­to­ri­an suu­rien ja mer­kit­tä­vien asi­oi­den ole­van lä­hel­lä. Voi­del­tu kun­ni­an Ku­nin­gas läh­ti ys­tä­vien saat­te­le­ma­na kul­ke­maan ras­kas­ta alen­nuk­sen tie­tä.

Pal­mu­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too Jee­suk­sen vie­rai­lus­ta hä­nel­le rak­kai­den ys­tä­vien Mar­tan, Ma­ri­an ja La­sa­ruk­sen luo­na Be­ta­ni­as­sa.

Vie­rai­luun oli val­mis­tau­dut­tu huo­lel­li­ses­ti. Oli han­kit­tu ate­ri­an val­mis­tuk­seen tar­vit­ta­vat ruo­ka­tar­vik­keet. Ma­ria oli va­rau­tu­nut Jee­suk­sen koh­taa­mi­seen ai­van eri­tyi­sel­lä ta­val­la. Hän oli hank­ki­nut hy­vin kal­liin nar­du­söl­jyn voi­del­lak­seen sil­lä Jee­suk­sen ja­lat.

La­sa­ruk­sen tun­tei­ta ja aja­tuk­sia voim­me vain ku­vi­tel­la. Eh­kä ih­me­tys sii­tä, et­tä hän it­se yhä elää, täyt­ti hä­nen mie­len­sä.

En­tä sit­ten Juu­das Is­ka­ri­ot, Jee­suk­sen ope­tus­lap­si? Hä­nen pu­heis­saan oli kuul­ta­vis­sa ope­tus­lap­seu­des­ta vie­raan­tu­mi­sen merk­ke­jä.

Mart­ta val­mis­tau­tui pal­ve­le­maan vie­rai­ta nöy­räl­lä mie­lel­lä. Hän oli tun­nus­ta­nut La­sa­ruk­sen hau­dal­la: ”Minä us­kon, et­tä sinä olet Mes­si­as, Ju­ma­lan Poi­ka, jon­ka oli mää­rä tul­la maa­il­maan” (Joh. 11:27). Toi­set ope­tus­lap­set jäi­vät ta­pah­tu­mien to­dis­ta­jik­si.

Jee­sus puo­lus­ti Ma­ri­an te­koa

Het­ki oli koit­ta­nut. Ma­ria ava­si öl­jy­pul­lon. Kaik­ki huo­nees­sa ole­vat tun­si­vat kal­li­sar­voi­sen öl­jyn tuok­sun. Jee­sus, kun­ni­an Ku­nin­gas, sai ar­voi­sen­sa voi­te­lun Ma­ri­al­ta. Eh­kä vain Ma­ria ym­mär­si tai aa­vis­ti ti­lai­suu­den ja teh­tä­vän­sä mer­ki­tyk­sen.

Huo­nees­sa ole­vien kor­viin jäi­vät soi­maan Jee­suk­sen Juu­dak­sel­le koh­dis­ta­mat sa­nat: ”An­na hä­nen ol­la, hän te­kee tä­män hau­taa­mis­ta­ni var­ten”.

Pyhä Hen­ki oli opas­ta­nut Ma­ri­aa, ja täs­tä eteen­päin joh­dat­ti hä­net seu­raa­maan Jee­sus­ta ai­na alen­nus­tien pää­te­pis­tee­seen, ris­til­le as­ti. Ma­ria sai näh­dä Jee­suk­sen kär­si­myk­sen ja kuo­le­man ja vie­lä het­keä myö­hem­min to­dis­taa tyh­jäs­sä hau­das­sa: Jee­sus elää!

Be­ta­ni­an ko­din voi­te­lun mer­ki­tys avau­tui Ma­ri­al­le. Elä­vä ei enää tar­vin­nut kuol­leel­le tar­koi­tet­tua voi­te­lua.

Us­kon ja epä­us­kon he­del­mät erot­tu­vat

Pal­mu­sun­nun­tain evan­ke­liu­min sa­no­ma avaa us­kon ja epä­us­kon vä­lis­tä eroa. Ma­ri­an us­kon he­del­mät nä­kyi­vät rak­kau­den pal­ve­lu­na. Nöy­räs­ti pal­ve­le­vat Mart­ta ja Ma­ria sekä pöy­tä­seu­ru­ees­sa is­tu­va La­sa­rus vä­lit­tä­vät us­kon ydin­tä, luot­ta­mus­ta Jee­suk­seen.

Juu­dak­sel­ta huo­neen täyt­tä­mä tuok­su sai pa­hek­su­van pur­kauk­sen: ”Ei­kö tämä voi­de oli­si an­net­ta­va köy­hil­le?” Sa­nois­sa on epä­luot­ta­mus­ta Ma­ri­an te­ke­mää pal­ve­lua koh­taan.

Juu­dak­sen sy­dän oli kiin­ty­nyt ra­haan. Ah­neus ja epä­re­hel­li­syys pal­jas­tui­vat epä­us­kon he­del­mik­si ja vei­vät lo­pul­ta te­koon, joka joh­ti Jee­suk­sen ka­val­ta­mi­seen.

Be­ta­ni­an ko­dis­sa tuok­su­vas­sa nar­dus­öl­jys­sä ja sen le­vi­ä­mi­ses­sä on ver­taus­ku­val­li­suut­ta. Paa­va­li to­te­aa Kris­tuk­ses­ta läh­te­vän tuok­sua, jon­ka tun­te­vat ne, jot­ka pe­las­tu­vat. ”Se on toi­sil­le kuo­le­man haju, joka tuo kuo­le­man, toi­sil­le elä­män tuok­su, joka tuo elä­män.” (2. Kor. 14–17).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa on Kris­tuk­sen tuok­su, pe­las­tuk­sen sa­no­ma, joka lä­he­tys­työn myö­tä le­vi­ää ajas­sam­me kaik­ki­al­le maa­il­maan.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 12:1–8

Raa­mat­tu 1992: Kuu­si päi­vää en­nen pää­si­äis­tä Jee­sus tuli Be­ta­ni­aan, mis­sä hä­nen kuol­leis­ta he­rät­tä­män­sä La­sa­rus asui. Jee­suk­sel­le tar­jot­tiin siel­lä ate­ria. Mart­ta pal­ve­li vie­rai­ta, ja La­sa­rus oli yk­si Jee­suk­sen pöy­tä­kump­pa­neis­ta. Ma­ria ot­ti täy­den pul­lon ai­toa, hy­vin kal­lis­ta nar­du­söl­jyä, voi­te­li Jee­suk­sen ja­lat ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Koko huo­ne tuli täy­teen voi­teen tuok­sua. Juu­das Is­ka­ri­ot, joka oli Jee­suk­sen ope­tus­lap­si ja jos­ta sit­ten tuli hä­nen ka­val­ta­jan­sa, sa­noi sil­loin: ”Mik­sei tuo­ta voi­det­ta myy­ty kol­mes­ta­sa­das­ta de­naa­ris­ta? Ra­hat oli­si voi­tu an­taa köy­hil­le.” Tätä hän ei kui­ten­kaan sa­no­nut sik­si, et­tä oli­si vä­lit­tä­nyt köy­his­tä, vaan sik­si, et­tä oli va­ras. Yh­tei­nen kuk­ka­ro oli hä­nen hal­lus­saan, ja hän piti sii­hen pan­tu­ja ra­ho­ja omi­naan. Jee­sus sa­noi Juu­dak­sel­le: ”An­na hä­nen ol­la, hän te­kee tä­män hau­taa­mis­ta­ni var­ten. Köy­hät teil­lä on luo­nan­ne ai­na, mut­ta mi­nua teil­lä ei ai­na ole.”