Vaikka leirimaksulaskutus pääosin poistuu, uudistuksen myötä maksukäytännöt laajenevat. Kuvituskuva.
SRK:n arkisto
Vaikka leirimaksulaskutus pääosin poistuu, uudistuksen myötä maksukäytännöt laajenevat. Kuvituskuva.
SRK:n arkisto
Leirimaksut maksetaan helmikuun alusta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jo ilmoittautumisen yhteydessä.
A-L.S
A-L.S
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen saarnasi valtiopäivien ekumeenisessa avajaisjumalanpalveluksessa Helsingin Tuomiokirkossa keskiviikkona 5. helmikuuta.
Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu
Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu
Tulevan kesän Suviseurojen turvallisuuspäällikkö ja pelastuspäällikkö kertovat, että turvallisuutta vaarantavaan käytökseen puututaan välittömästi, ja häiritsevällä käytöksellä Suviseuroissa tai muissa kesäseuroissa on seurauksensa. Ilotulitteiden, näpistysten tai järjestyksenvalvojan vastustamisen osalta yli 15-vuotias tekijä kantaa teostaan rikosoikeudellisen vastuun. Alaikäisen rikos tai vahingonteko johtaa aina lastensuojeluilmoitukseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa elokuussa 2024 haun, jolla kaikki tällä hetkellä toimivat kansanopistot pystyvät hakemaan lisäopiskelijapaikkoja oppivelvollisten Opistovuosi-koulutukseen lukuvuodeksi 2025-2026.
Sierra Leone on saanut kolme sananpalvelijaa. Isoissa seuroissa Bossa asetettiin kaksi puhujaa: Easmond Missalie (vas.) ja Martin Mbassay. Isoissa seuroissa Freetownissa puhujaksi asetettiin Desmond Stevens (toisessa kuvassa vas.).
Kuvat: Tapio Ypyä

Viimeisen vuoden aikana Sierra Leonen uskovaisten keskusteluissa on noussut esille tarve ja toive omista puhujista, jotka voisivat palvella seuroissa myös silloin, kun lähetyspuhujia ei ole käymässä maassa. Asiasta on keskusteltu myös lähetysmatkoilla olleiden puhujien kanssa.
Liikennetoimikunnan puheenjohtaja Martti Määttä suosittelee eteläisestä ja keskisestä Suomesta tuleville rengasreittiä: menomatka Kainuusta ja paluumatka rannikolta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Liikennetoimikunnan puheenjohtaja Martti Määttä suosittelee eteläisestä ja keskisestä Suomesta tuleville rengasreittiä: menomatka Kainuusta ja paluumatka rannikolta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Opasteita ja liikenteenohjaajien ohjeita noudattamalla jokainen voi vaikuttaa liikenteen sujuvuuteen ja edesauttaa alueen tehokasta täyttämistä. Suviseurojen menoliikenne vaatii suunnittelunsa niin kodeissa kuin seurajärjestäjiltä. Liikennetoimikunnassa on tehty laskelmia ja suunnitelmia sujuvista ja turvallisista reiteistä. Erityinen pullonkaula on Kuusamontienä tunnetulla valtatiellä 20 Oulun Ruskon kohdalla. Tie muuttuu heti Ruskon jälkeen Hönttämäen kohdalla nelikaistaisesta kaksikaistaiseksi niin, että siitä eteenpäin on vain yksi ajokaista molempiin suuntiin.
Nuoret asettautuivat yhteiskuvaan Sammakkolammen rantaan.
Joni Humalajoki
Nuoret asettautuivat yhteiskuvaan Sammakkolammen rantaan.
Joni Humalajoki
Perhon Rauhanyhdistyksen nuorisotyön jaos järjesti nuorille retken luontoon, Salamajärven kansallispuistoon, toukokuun lopulla. Retkeläiset yöpyivät Sammakkolammen kämppäkartanossa, ja rohkeimmat omassa teltassa kämppäkartanon pihassa. Retki oli ensimmäinen laatuaan.
Kuva: Lasse Kokko
Kuva: Lasse Kokko
SRK:n järjestämät lasten- ja nuortenkirjojen kirjoituskilpailu sekä romaanien kirjoituskilpailu on ratkaistu.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys