Juha Hu­ma­la­jo­ki

Mo­net ohit­ti­vat Jo­han­nek­sen ju­lis­ta­man kut­sun Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, jon­ka sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta on edel­leen us­kot­ta­vis­sa.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ai­hee­na on Teh­kää tie­tä Ku­nin­kaal­le. Jo­han­nes Kas­ta­ja tuli ta­soit­ta­maan tie­tä Ju­ma­lan Po­jal­le ja ju­lis­ti: ”Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!” (Matt. 3:2). Ker­ro­taan, kuin­ka ”Hä­nen luok­seen tuli pal­jon vä­keä Je­ru­sa­le­mis­ta, joka puo­lel­ta Juu­de­aa ja kaik­ki­al­ta Jor­da­nin ym­pä­ris­tös­tä. He tun­nus­ti­vat syn­tin­sä, ja Jo­han­nes kas­toi hei­dät Jor­da­nis­sa.” (Matt. 3:5–6.)

Jo­han­nes oli Ju­ma­lan lä­het­tä­mä työ­mies, joka sai het­ken ai­kaa kat­sel­la kuin etu­ri­vis­tä tu­le­vaa Va­pah­ta­jaa: ”Kat­so, Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin” (Joh. 1:29). Jo­han­nes ja kaik­ki he, jot­ka us­koi­vat tuo­hon lu­pauk­seen, sai­vat syn­tin­sä an­teek­si. Heis­tä tuli tai­vaan val­ta­kun­nan asuk­kai­ta. Ku­ten oli en­nus­tet­tu, ää­ni huu­si au­ti­o­maas­sa: ”Rai­vat­kaa au­ti­o­maa­han Her­ral­le tie! Ta­soit­ta­kaa yli aron val­ta­tie mei­dän Ju­ma­lal­lem­me!” (Jes. 40:3.)

Sa­no­ma ei kel­van­nut kai­kil­le

Kui­ten­kaan kaik­ki ei­vät us­ko­neet Jo­han­nek­seen ei­vät­kä myö­hem­min Jee­suk­seen. Ei aut­ta­nut, vaik­ka he nä­ki­vät hä­nen te­ke­vän suu­ria ih­me­te­ko­ja ja opet­ta­van ”niin kuin se, jol­le on an­net­tu val­ta” (Matt. 7:29). Ih­mi­set vain sa­noi­vat: ”Mikä syö­mä­ri ja juo­ma­ri, pub­li­kaa­nien ja mui­den syn­tis­ten ys­tä­vä!”

He oli­vat saa­neet mah­dol­li­suu­den, mut­ta et­si­kon ai­ka meni heil­tä ohi (Luuk. 19:41–44). Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan oli kuu­lu­nut hei­dän kes­kel­lään. Se oli ol­lut kuin pi­me­äs­sä lois­ta­va valo, jon­ka he nä­ki­vät, mut­ta jon­ka ohi he kul­ki­vat.

Vie­lä­kin kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta sama kut­su. Se lä­hes­tyy Ju­ma­lan rau­haa kai­paa­vaa. Kul­kee­ko hän kut­sun ohi? Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa ru­koil­laan: ”Tul­koon si­nun val­ta­kun­ta­si.” Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus lu­paa, et­tä et­si­vä löy­tää ja kol­kut­ta­val­le ava­taan (Matt. 7:8).

Kut­su kai­kuu yhä

Jee­suk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen val­ta­kun­nas­saan. Kun Jee­sus ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen, hän sa­noi: ”Rau­ha teil­le! Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät.” Sa­not­tu­aan tä­män hän pu­hal­si hei­tä koh­ti ja sa­noi: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:19–23.)

”Pääl­lä syn­nin maan, rau­haa kai­va­taan, kar­kot­ta­maan vi­haa sy­dä­mis­tä, luo­maan Her­ran kan­saa ih­mi­sis­tä. Oi, jos sana jou­lu­yön, sai­si teh­dä rau­han työn!” (SL 15:1.)

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­tää lu­pauk­sen rau­has­ta, va­pau­des­ta ja ilos­ta Py­häs­sä Hen­ges­sä. Ih­mi­sel­tä ky­sy­tään vain sitä, tah­too­ko hän ot­taa sen vas­taan.

Tur­has­ta luo­pu­mis­ta

Ei­kö myös se ole tien te­ke­mis­tä Ku­nin­kaal­le, kun me rai­vaam­me elä­mäs­täm­me pois kaik­kea epä­o­len­nais­ta ja tur­haa? Py­säh­dym­me kuu­le­maan, mitä Ju­ma­lal­la on juu­ri mi­nul­le sa­not­ta­vaa. Sil­loin­kin jos on kul­ke­nut har­haan tai syn­ti on rik­ko­nut vä­le­jä, evan­ke­liu­mi puh­dis­taa kai­ken lu­mi­val­ke­ak­si. On ky­sy­mys niin suu­res­ta voi­mas­ta, et­tä se saa us­ko­jan het­kek­si nou­se­maan sii­vil­le kuin kot­kan, ei­kä sil­loin juok­si­jaa ja va­el­ta­jaa vai­vaa uu­pu­mus ja vä­sy­mys (Jes. 40:29–31).

”Yl­le syn­kän maan, jou­lu­va­lo­aan, lois­taa Her­ra val­ta­kun­nas­tan­sa. Kuo­le­man hän voit­taa voi­mal­lan­sa, et­sii sie­lut har­hail­leet, kyl­mät, toi­von jät­tä­neet.” (SL 15:2.)