Psalminkirjoittaja neuvoo ja rohkaisee niitä, jotka masentuvat jumalattomien menestyksestä, turvautumaan yksin Herraan. Väärintekijöiden kadehtimisesta varoitetaan, sillä heillä ei ole tulevaisuutta: “He kuihtuvat hetkessä kuin ruoho ja lakastuvat kuin kedon vehreys” (Ps. 37:2).
Kari Vengasaho
Kari Vengasaho
Nuori mies kuuntelee uutisia autossaan matkallaan töihin. Tänään kahdeksan uutisissa kaikki uutiset kuulostavat huonoilta: on tapahtunut vakava ympäristöonnettomuus, naapurimaahan hyökänneen suuremman maan armeija on saanut haltuunsa uusia alueita ja nuorten pahoinvointi on tutkijan mukaan lisääntynyt. Aurinkoisena jatkuva sää on uutisissa ainoa, joka tuottaa iloa.
Hannele Puhakka
Hannele Puhakka
Vanha suomalainen sanonta kuuluu, että kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Korvapuusti ei tässä tarkoita herkullista pullaa, vaan korvatillikkaa eli läimäytystä korvalle.
Eräs lainoppinut halusi koetella Jeesusta kysyen Vapahtajalta: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” (Matt. 22:36.) Vapahtaja viittasi kirjoituksiin (5. Moos. 6:5) ja vastasi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Toinen yhtä tärkeä oli: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:39). Jeesus vielä tiivisti asian: ”Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat” (Matt. 22:40).
Ikääntynyt Melvin Pirness kuunteli syvällistä esitystä luomiskertomuksesta ja dinosauruksista. Sitten hän totesi: ”Yksi asia on kuitenkin aivan varma. Saamme olla kiitollisia siitä, että dinosauruksia ei ole enää keskuudessamme. Sitten on ikuinen kysymys, että kumpi oli ensin, muna vai kana.” Hän vastasi itse: ”Kun Jumala loi linnut neljäntenä päivänä, on tuokin kysymys sitten ratkaistu. Raamattuhan ei puhu mitään munan luomisesta.” Humoristisin sanakääntein hän näin opetti, kuinka vakaasti saamme uskoa Jumalan sanan ihmeet todeksi.
Moni on saanut ihastella viime aikoina Jumalan suurta siunausta hänen valtakuntansa työssä. Saimme olla vaimoni kanssa Hankasalmen leirikeskuksen avajaisissa muutama viikko sitten. Olemme myös olleet rakkaan, aikaisemman kotisiionimme kauniissa, uudessa toimitalossa jo kaksissa kesäseuroissa.
Yksinäisenä lukiolaisena mielessäni soi koulumatkalla laulun sanat: ”Ah, kuinka heikko kulkea voi, vaivainen yksin taistella, oi. Sä olet Isä. Uskoa lisää sydämeeni.” Huoli uskon säilymisestä oli todellista. Paikkakunnalla ei ollut juuri uskovia. Jumala kuuli huokaukset: sain levollisuutta ja voimaa kulkea uskovaisena tuon yksinäisen nuoruuden taipaleen.
Erkki Alasaarela
Erkki Alasaarela
Ensi pyhä on lähimmäisen sunnuntai. Psalmissa 112 kerrotaan oikeamielisestä ihmisestä näin: ”Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.”
Rakas matkaystävä kertoi pysähdyttävästä hetkestä, johon hän oli joutunut. Hänelle oli hoitajana annettu työtehtäväksi valvoa sairaalavuoteeseen sidottua, heikkokuntoista ja levotonta potilasta. Työvuoron aikana potilas pyysi hoitajaa avaamaan television. Hoitaja kertoi, että hän ei osannut avata televisiota, joten potilas joutui neuvomaan kaukosäätimen käyttöä. Televisio saatiin auki.
Onko sinulle tullut koskaan virheitä? Minulle on tullut monestikin. Tässä kirjoittamisessakin tulee usein virheitä – eivätkä ne ole edes pahimpia tekemiäni. Pyyhekumi tai delete-nappi auttavat noihin kirjoitusvirheisiin.
Elmeri Hekkala
Elmeri Hekkala
Jumala antoi kymmenen käskyn lain. Ensimmäinen käsky määrittelee Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” (2. Moos. 20:2–3.)
Vuosia sitten eräs alakouluikäinen poikalapsi heitteli kiivastuksissaan leluja huoneensa ikkunaan. Jostain oli tullut huono mieli. Lelut lentelivät niin kauan, että ikkuna räsähti rikki. Poika meni sängyn alle piiloon. Hän toivoi, ettei kukaan kuullut ikkunan hajoamista eikä syyllistä löytyisi. Siinä menikin tovin aikaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys