Kielen vaaliminen tuottaa hyvää hedelmää

Ot­sik­ko viit­taa Raa­ma­tun Sa­nan­las­ku­jen kir­jan koh­taan: ”Niin kuin kiel­tä vaa­lit, niin kor­jaat he­del­mää” (Sa­nanl. 18:21). Se so­pi­si hy­vin ny­ky­ai­kai­sek­si neu­vok­si eri kiel­ten opis­ke­lun ja op­pi­mi­sen ar­vos­ta­mi­seen. Sa­nan­las­ku­jen kir­jas­sa ei ole ky­sy­mys kui­ten­kaan täs­tä.

Rukouksen kohteena puhdas sydän

Kau­niis­sa Sii­o­nin lau­lus­sa 202 on sa­maa tee­maa kuin tä­män teks­tin poh­ja­na ole­vas­sa psal­mi­kir­joi­tuk­ses­sa (Ps. 51:6–14).

Kuunnelkaa torven ääntä

Maan pääl­lä ol­les­saan Jee­sus ju­lis­ti hy­vää sa­no­maa ja kut­sui ih­mi­siä val­ta­kun­taan­sa. Sa­man teh­tä­vän hän jät­ti omil­le seu­raa­jil­leen ja ope­tus­lap­sil­leen. Ilo­sa­no­man ju­lis­ta­mi­nen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taan kut­su­mi­nen kuu­lu­vat jo­kai­sel­le us­ko­val­le. Raa­mat­tu ke­hot­taa kuun­te­le­maan tuo­ta kut­sua. ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne niin kuin sil­loin, kun nou­sit­te ka­pi­naan” (Hepr. 3:15). Sie­lun­vi­hol­li­nen tah­too tuo­da us­ko­mi­sen es­teek­si mo­nen­lai­sia asi­oi­ta. Je­re­mi­an kir­jas­sa Her­ra ke­hot­taa ot­ta­maan op­pia men­neis­tä ajois­ta. “Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta! Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­han.” (Jer. 6:16.)

Toisille eduksi ja kunniaksi

Olet­te­ko kuul­leet...? Ar­vaa­pa, mitä näin. Olet­ko sinä tör­män­nyt kes­kus­te­lu­na­vauk­seen, jos­ta tih­kuu me­he­vä juo­ru? Asia on eh­kä ol­lut ker­to­jan kuu­le­ma tai nä­ke­mä, jos­sa joku muu on teh­nyt jo­ta­kin ky­see­na­lais­ta tai vää­rää. Eh­kä sel­lais­ta, jota hel­pos­ti kau­his­te­lee tai joka tun­tui­si epä­mu­ka­val­ta, jos it­se oli­si jou­tu­nut sa­man­lai­seen ti­lan­tee­seen kuin ta­ri­nan koh­de.

Jumalan sanan miekka paljastaa ja hoitaa

Jo­kin ai­ka sit­ten kes­kus­te­lin nuor­ten kans­sa sek­su­aa­li­suu­teen liit­ty­vis­tä ky­sy­myk­sis­tä. Asi­at ovat ar­ka­luon­tei­sia ja kuu­lu­vat yk­si- tyi­se­lä­män pii­riin, mut­ta nii­tä kä­si­tel­lään roh­ke­as­ti ja rons­kis­ti me­di­as­sa ja so­mes­sa. Va­paa ja ra­joit­ta­ma­ton sek­su­aa­li­suus on saa­nut ja­lan­si­jaa myös kou­luo­pe­tuk­ses­sa, jo­ten ei ole ih­me, jos ai­he­pii­ri häm­men­tää us­ko­vai­sia nuo­ria.

Alku ja loppu

A ja O, al­fa ja ome­ga – en­sim­mäi­nen ja vii­mei­nen, al­ku ja lop­pu. Nuo krei­kan kie­len sa­nat, jot­ka tar­koit­ta­vat aak­kos­ten en­sim­mäis­tä ja vii­meis­tä kir­jain­ta, ovat var­sin tun­ne­tut. Nii­tä on käy­tet­ty hy­vin mo­nis­sa asi­ayh­teyk­sis­sä fy­sii­kan mit­ta­yk­si­köis­tä tuo­te­merk­kei­hin. Raa­ma­tus­sa sa­nat viit­taa­vat Ju­ma­laan (Ilm 1:8).

Tahdon puhua sinulle

Tah­toi­sin pu­hua, mut­ta pel­kään epä­on­nis­tu­va­ni. Jos­kus sa­na­va­lin­ta­ni voi­vat es­tää tois­ta kuu­le­mas­ta ja myös pu­hu­mas­ta. Vie­raas­sa seu­ras­sa tai her­käs­tä asi­as­ta kes­kus­tel­ta­es­sa on hyvä yrit­tää aja­tel­la, et­tä kaik­ki osal­lis­tu­jat ovat ys­tä­viä ja asi­as­saan vil­pit­tö­miä. Tämä roh­kai­see avoi­muu­teen ja luo il­ma­pii­rin, jos­sa et­si­tään yh­teis­tä hy­vää, kuun­nel­laan, an­ne­taan ti­laa, pu­hu­taan tun­teis­ta, kes­ki­ty­tään asi­aan ja ol­laan ym­mär­tä­väi­siä. Kes­kus­te­lu­ti­lan­tei­den puo­les­ta on hyvä myös ru­koil­la, ”huo­kais­ta Ju­ma­lan puo­leen”.

Minä luotan sinun armoosi

Daa­vid huo­kai­li psal­mis­saan: ”Kuin­ka kau­an huo­let pai­na­vat miel­tä­ni ja sy­dän­tä­ni jäy­tää tus­ka? Kuin­ka kau­an vi­hol­li­se­ni ovat voi­tol­la?” (Ps.13:3.) Voi­si­ko tämä ol­la si­nun psal­mi­si? Minä tun­nen sen jos­kus hy­vin­kin omak­se­ni.

Jumala on jättänyt todistuksen itsestään

Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­meet ovat taas mei­dän ihas­tel­ta­vi­nam­me. Pit­kän ja pi­me­än tal­ven jäl­keen luon­to on he­rän­nyt ku­kois­tuk­seen­sa, ja valo on voit­ta­nut pi­mey­den. Oli­si­ko tämä kaik­ki kau­neus mah­dol­lis­ta il­man Ju­ma­lan an­ta­maa uut­ta kas­vua ja ku­kois­tus­ta?

Usko palvelee rakkauden teoissa

Mo­nil­le meis­tä lie­nee tut­tu ke­ho­tus men­nä mum­mon mök­kiin opet­te­le­maan tyy­ty­väi­syyt­tä elä­mään. Aja­tus juon­tu­nee sii­tä, et­tä nämä elä­mää näh­neet ja ko­ke­neet van­hem­mat ih­mi­set ovat op­pi­neet, mikä elä­mäs­sä on tär­ke­ää ja ar­vo­kas­ta. Vaik­ka ul­koi­nen asui­nym­pä­ris­tö ei eh­kä oli­si ny­ky­ai­kai­sin, heil­lä on usein sel­lais­ta tyy­ty­väi­syyt­tä, jos­ta voim­me op­pia. Riit­tä­vä ra­vin­to, vaa­te­tus, tur­va ja läm­pö, ja ter­veys­kin vie­lä koh­tuu­del­la toi­mi­va, niin kaik­ki on hy­vin.