Teks­ti: Kim­mo Heik­ki­lä

Yli­vies­kan su­vi­seu­rat vuon­na 1963 oli­vat en­sim­mäi­nen su­vi­seu­ra­ko­ke­muk­se­ni. Mat­ka Pu­das­jär­vel­tä tun­tui pit­käl­tä. ”Pom­pan nap­pi”, Fiat 600, oli pie­ni au­to, jon­ka ka­tol­la oli mel­kein au­ton ko­koi­nen las­ti mat­ka­ta­va­roi­ta ja Sopu-telt­ta. Seu­rois­ta muis­tan lau­lu­ja, ison tel­tan ja ko­va­ää­ni­sis­tä kuu­lu­neet pu­heet, kuu­lu­tuk­set ja tel­tas­sa nu­ku­tut yöt.

Vuo­sien mit­taan su­vi­seu­ra­mat­ko­ja on tul­lut li­sää. Aluk­si mat­ka­seu­ra­na oli­vat isä, äi­ti ja si­sa­ruk­set, nuo­re­na ka­ve­rit ja ve­li­po­jat, myö­hem­min oma per­he. Vii­me vuo­si­na mat­kat ovat mo­nes­ti ol­leet mum­min ja pa­pan mat­ko­ja las­ten­las­ten kans­sa. Hy­viä muis­to­ja on jää­nyt kai­kis­ta mat­kois­ta.

Seu­ra­ko­ke­muk­set ”ta­val­li­se­na” seu­ra­vie­raa­na ja jär­jes­te­lyis­sä vas­tuu­teh­tä­vis­sä mu­ka­na ole­va­na ovat hie­man eri­lai­set. Su­vi­seu­ro­jen si­säl­tö, seu­ra­pu­heet, lau­lut ja vir­ret ovat ai­na tär­kein asia. On yh­tä lail­la mu­ka­va ol­la tois­ten jär­jes­tä­mis­sä seu­rois­sa kuin ol­la it­se vas­taa­mas­sa jär­jes­te­lyis­tä.

Vas­tuu­hen­ki­lö­nä olen ko­ke­nut ole­va­ni etuo­i­keu­te­tus­sa ase­mas­sa. Olen pääs­syt tu­tus­tu­maan seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­oon si­säl­tä päin ja ha­vai­ta, kuin­ka mo­nen­lai­sia teh­tä­viä jär­jes­te­lyis­sä on. To­ho­lam­min su­vi­seu­rois­sa vuon­na 1995 olin tie­do­tus­toi­mis­ton isän­tä­nä, yh­te­nä mo­nis­ta. Pu­he­li­met oli­vat lan­ka­pu­he­li­mia, toi­mit­ta­jat toki jo kir­joit­ti­vat leh­ti­jut­tu­jaan tie­to­ko­neil­la, va­lo­ku­vaa­jat toi­vat täy­siä fil­mi­rul­lia, jot­ka käy­tet­tiin ku­vaa­mos­sa ke­hi­tet­tä­vi­nä. Ti­lat­tu­ja va­lo­ku­via lä­he­tet­tiin ku­va­lä­het­ti­mel­lä, joka skan­na­si va­lo­ku­vat ja siir­si ne pu­he­lin­lin­jaa pit­kin toi­mi­tuk­seen. Me­ne­tel­mä oli hi­das, jo­ten lä­het­ti toi­mi no­pe­am­min.

Muu­ta­ma­na ke­sä­nä olin mu­ka­na te­ke­mäs­sä leh­ti­a­vus­ta­ja­na Päi­vä­mie­hen su­vi­seu­ra­nu­me­roa. Kun työ­vä­li­nei­nä oli­vat kynä ja pa­pe­ri, oli re­fe­roi­ta­viin pu­hei­siin kes­ki­tyt­tä­vä tar­kas­ti ja mie­tit­tä­vä, mikä asia pu­hees­sa eri­tyi­ses­ti nou­see esil­le. Ta­val­li­se­na seu­ra­vie­raa­na pu­hei­ta kuun­te­lee hie­man eri ta­val­la. Ju­tut kir­joi­tet­tiin puh­taak­si tie­do­tus­kes­kuk­sen tie­to­ko­neil­la, joi­hin jos­kus sai odo­tel­la vuo­roa. Läp­pä­rien tul­tua käyt­töön kir­joit­ta­mi­sen saat­toi teh­dä asun­to­vau­nul­la.

Ni­va­lan su­vi­seu­roi­hin vuon­na 2004 sain suun­ni­tel­la juh­la­por­tin. Teh­tä­vän aloit­ta­mi­nen ja ide­oin­ti al­koi edel­li­se­nä syk­sy­nä lin­tu­met­säl­lä, jon­ne sain ky­se­lyn asi­as­ta. Het­ken is­tus­ke­lin met­sän kes­kel­lä mät­tääl­lä ja mie­tin tun­nus­lau­set­ta: "Minä olen elä­män lei­pä." Aja­tus kyp­syi vä­hi­tel­len, ja muu­ta­man vii­kon ku­lut­tua esit­te­lin luon­nok­sen jär­jes­tä­jil­le, jot­ka hy­väk­syi­vät eh­do­tuk­se­ni. Mu­ka­va oli kat­soa val­mis­ta port­tia seu­ra­ken­täl­lä.

Olen ol­lut vies­tin­tä­teh­tä­vis­sä tie­dos­tus­toi­mis­tos­sa ja me­di­a­kes­kuk­ses­sa – sama työ­paik­ka mut­ta nimi on mo­der­ni­soi­tu. Sie­vin Su­vi­seu­rois­sa vuon­na 2008 olin tie­do­tus­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja­na. Vies­tin­nän teh­tä­vis­sä pää­si kes­kel­le tie­do­tus­vä­en, leh­tien toi­mit­ta­jien ja seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­on tie­dot­ta­mis­ta. Tie­don­tul­van kes­kel­lä py­syi kyl­lä ylei­ses­ti ajan ta­sal­la seu­ra­ta­pah­tu­mis­ta, mut­ta seu­ra­pu­hei­den kuun­te­le­mi­nen jäi väis­tä­mät­tä mel­ko vä­häi­sek­si.

Tu­le­vis­sa Su­vi­seu­rois­sa vas­tuul­la­ni on opas­te­toi­mi­kun­ta, jon­ka pu­heen­joh­ta­ja­na olen. Toi­mi­kun­nan vas­tuul­la on asi­oi­ta, joi­ta en it­se osai­si teh­dä, mut­ta ei­pä ole tar­peen­kaan. Saan ol­la mu­ka­na ja seu­ra­ta, kun asi­an­sa osaa­vat toi­mi­kun­nan jä­se­net te­ke­vät työ­tän­sä.

Opas­te­toi­mi­kun­nas­sa olem­me suun­ni­tel­leet Su­vi­seu­ro­jen graa­fis­ta il­met­tä seu­ro­jen tun­nus­lau­seen poh­jal­ta. Sii­hen poh­jau­tu­vat seu­ro­jen net­ti­si­vu­jen ja tie­dot­tei­den ul­ko­a­sut ja juh­la­port­ti. Sama il­me tois­tuu kai­kis­sa pai­no­töis­sä, seu­ra­mer­kis­sä ja oh­jel­ma­leh­ti­ses­sä. Suu­res­sa su­vi­seu­ra­kau­pun­gis­sa tar­vi­taan pal­jon eri­lai­sia opas­tei­ta. Nii­tä mie­ti­tään yh­des­sä mui­den toi­mi­kun­tien kans­sa, käy­te­tään en­ti­siä so­vel­tu­vin osin ja teh­dään tar­vit­ta­es­sa uu­sia.

Pää­toi­mi­kun­nan ko­kouk­sis­sa saa yleis­ku­van seu­ra­jär­jes­te­lyis­tä ja kaik­kien toi­mi­kun­tien työs­ken­te­lys­tä. Moni teh­tä­vä on sel­lai­nen, jota ei muu­ta­ma vuo­si­kym­men sit­ten ol­lut ole­mas­sa­kaan. Tek­nii­kan ke­hit­ty­mi­nen, vi­ra­no­mais­mää­räys­ten muut­tu­mi­nen, tie­don­vä­li­tyk­sen uu­det kei­not, in­ter­net ja li­sään­ty­vä kan­sain­vä­li­syys ovat muut­ta­neet mon­ta asi­aa. So­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta on tul­lut tär­keä su­vi­seu­ra­tie­dot­ta­mi­sen vä­li­ne. Mo­nis­sa teh­tä­vis­sä tar­vi­taan eri­koi­so­saa­mis­ta ja eri­tyis­tä am­mat­ti­tai­toa. Ju­ma­lan siu­naus­ta on, et­tä jo­kai­seen teh­tä­vään on löy­ty­nyt oi­kea hen­ki­lö, joka hal­lit­see alan­sa ja ha­lu­aa teh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä.

Su­vi­seu­ro­jen kes­kei­nen si­säl­tö, ilo­sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta, joka on tar­jol­la kai­kil­le, on py­sy­nyt ja py­syy sa­ma­na. Sen vuok­si su­vi­seu­ra­työs­sä kan­nat­taa ol­la mu­ka­na.