Toi­si­naan aje­lem­me pi­dem­pi­ä­kin au­to­mat­ko­ja puo­li­so­ni kans­sa kah­des­taan. Sil­loin on hy­vin ai­kaa ker­toil­la aja­tuk­sis­taan ja ju­tel­la elä­mäs­tä yleen­sä­kin. Muis­tel­la men­nei­tä ja haa­veil­la odo­tuk­sis­ta tu­le­vai­suu­den suh­teen. Mut­ta myös ank­ku­roi­tua me­neil­lään ole­vaan het­keen ja elä­män­ti­lan­tee­seem­me. On hyvä ti­lai­suus aset­tua kuun­te­le­maan ja kuu­le­maan tois­ta.

On­pa sitä tai­det­tu jos­kus nos­taa ”kis­sa­kin pöy­däl­le” ja sel­vi­tel­ty eri­mie­li­syyk­si­äm­me. Hyvä niin, sil­lä sii­nä ti­lan­tees­sa ei voi pa­e­ta kän­ny­kän taak­se ei­kä li­vah­taa ko­ti­as­ka­rei­siin. Ke­ven­ty­neen il­ma­pii­rin jäl­keen tun­tuu vie­lä pa­rem­mal­ta is­tua toi­sen rin­nal­la mat­kaa te­ke­mäs­sä.

Mai­se­mat vaih­tu­vat, kuu­luu vain au­ton ren­kai­den ta­sai­nen hyp­noot­ti­nen jy­ri­nä ja vas­taan­tu­le­van lii­ken­teen su­hah­duk­set. Huo­let­taa, py­syy­kö kus­ki var­mas­ti he­reil­lä, kun on niin unet­ta­van rau­hal­lis­ta ja tie suo­ra. Vä­lil­lä toki on ”ran­tau­dut­ta­va” ja pi­det­tä­vä so­pi­van pi­tui­sia huol­to­tau­ko­ja. Ja sit­ten taa­sen uu­sin voi­min jät­tä­mään ki­lo­met­re­jä taak­se.

Hyö­dyn­näm­me Kuu­le-so­vel­luk­sen mo­ni­puo­lis­ta an­tia ja ra­di­os­ta tu­le­via oh­jel­mi­a­kin ajan­ku­luk­si. Mut­ta kui­ten­kin jos­sain vai­hees­sa hil­jai­suus täyt­tää au­ton ja mat­kus­ta­mi­nen puu­dut­taa, sil­loin muis­tan sa­lai­sen asee­ni, blo­gien, ole­mas­sa­o­lon. En ole it­se­kään he­ti­kään kaik­kiin kir­jal­li­siin tuo­tok­siin tu­tus­tu­nut, vie­lä vä­hem­män ra­tin ta­ka­na is­tu­va mie­he­ni.

Kän­ny­kän syö­ve­reis­tä kai­van nä­ky­viin Päi­vä­mie­hen blo­git, ja ei muu­ta kuin alan lu­kea pos­mit­taa nii­tä ää­neen. Se on­kin mai­ni­o­ta mat­ka­seu­raa. On mu­ka­va pääs­tä eri­lais­ten ih­mis­ten elä­mään mu­kaan ta­ri­noi­den mer­keis­sä.

Toi­si­naan ää­ni kat­ke­aa lii­kut­ta­vis­ta elä­män­ti­lan­teis­ta lu­kies­sa­ni. On nie­les­kel­tä­vä ja pyy­hit­tä­vä sil­mä­kul­mi­aan voi­dak­seen taas jat­kaa. Mut­ta jo koh­ta pää­sem­me­kin su­kel­ta­maan toi­sen ta­ri­noi­jan rat­ki­rie­muk­kai­den kie­mu­roi­den pyör­tei­siin. Nau­run­pyrs­käh­dyk­set va­pi­sut­ta­vat ke­hoa, kun vat­sa kip­pu­ras­sa pi­tää nau­raa. Jot­kut blo­git ovat ai­ka­moi­sia jän­ni­tys­ker­to­muk­si­a­kin. Miet­tii, et­tä mi­ten­hän tuos­sa käy, mut­ta rat­kai­su yleen­sä on löy­ty­nyt.

Tuo tun­tei­den vuo­ris­to­ra­ta on pa­ras­ta polt­to­ai­net­ta. Se pi­tää mie­len kirk­kaa­na, kun pelk­kä kah­vi ei enää rii­tä. Nau­ra­es­sa syke nou­see ja kyy­nel­ten pyyh­ki­mi­nen pos­kel­ta pa­kot­taa ta­kai­sin tä­hän het­keen. Ai­ka mon­ta mie­len­kiin­tois­ta ta­ri­naa jak­san yleen­sä lu­kea, mut­ta kyl­lä­hän sii­nä kurk­ku kui­vaa. Mo­nes­ti olen huo­kais­sut, et­tä voi­si­pa näi­tä

kuun­nel­la­kin. Toi­vot­ta­vas­ti jos­kus tu­le­vil­la mat­koil­la sai­sin mi­nä­kin naut­tia lu­e­tuis­ta blo­geis­ta. Sitä odo­tel­les­sa.

Mat­ka tait­tui tur­val­li­ses­ti ja mie­li vir­kis­tyi sa­mal­la, kun ki­lo­met­rit jäi­vät taak­se. Olen aja­tel­lut tä­män blo­gi­ni ole­van vii­mei­nen ja an­nan mie­li­hy­vin ti­laa toi­sil­le. Täs­tä läh­tien ai­on ru­ve­ta pa­neu­tu­maan tois­ten ta­ri­noin­tiin. On mu­ka­va ol­lut saa­da pa­lau­tet­ta, kii­tos myö­tä­e­lä­mi­ses­tän­ne täl­lä mat­kal­la.