Päivämies
Raamatuntuntemuksen ohentuminen ja keskustelut uskonnonopetuksen lakkauttamisesta käynnistivät hankkeen, joka etsii uusia toimintamalleja kristilliseen kasvatustyöhön.
Yhteiskunnallisten muutosten myötä SRK:n hallinto käynnisti viime syksynä strategiatyön kristillisen kasvatuksen ja uskonnonopetuksen vahvistamiseksi. Hanketta edistää työryhmä, johon kuuluvat Leo Paaso, Juha Luokkala, Harri Korteniemi sekä lapsi- ja nuorisotyön aluetiimien puheenjohtajat Anna-Maria Koskelo, Jonne Koivisto ja Ashlee Oikarainen. Lisäksi aluetiimien jäsenet sekä perhe- ja diakoniatyön aluetiimit tukevat työtä.
Ryhmä on miettinyt asioita ja ilmiöitä, joihin kristillisyyden piirissä olisi hyvä keskittyä.
– Taustalla on esimerkiksi raamatuntuntemuksen ohentuminen, yhteisöllisyyden mureneminen ja keskustelut mahdollisesta uskonnonopetuksen lakkauttamisesta. SRK on saanut uskovaisilta lukuisia yhteydenottoja ja toteuttanut rauhanyhdistykselle kyselyn, joka tuotti 14 000 vastausta, lapsi- ja perhetyön asiantuntija Juha Luokkala avaa.
Tukea rauhanyhdistyksille ja kodeille
Tavoitteena on kristillisen kasvatuksen ja uskonnonopetuksen vahvistaminen ja kohderyhmänä ovat rauhanyhdistykset ja perheet.
– Kristillinen kasvatus on kotien vastuulla. On tarpeen vahvistaa perheitä ja vanhempia tässä tehtävässä. Jatkossakin kotisiioni tukee vanhempia tässä.
Hanke on yhä muotoutumisvaiheessa.
– Kaikki toiminta on tarkastelun alla, mitä on tarpeen muuttaa ja mikä ei enää tänä aikana toimi. Hanketyöryhmä pyrkii luomaan toimintamallin rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyön kokonaisuudesta. Työryhmä tulee valmistamaan myös tarvittavaa materiaalia ja pilotoimaan, eli kokeilemaan rauhanyhdistyksissä erityyppisiä toimintoja, Luokkala selventää.
Näitä voivat olla esimerkiksi keskusteluyhteyden vahvistaminen rauhanyhdistyksen piirissä olevien perheiden kesken sekä erilaisten toimintamallien kehittely. Tärkeänä pidetään sitä, että perusasioita, kuten iltarukousta ja -siunausta pidetään esillä.
Opintomatkalla Amerikassa
Luokkala oli aiheeseen liittyen maaliskuussa opintomatkalla Amerikassa ja tutustui LLC:n tapaan toimia.
Amerikassa kristillisyys on järjestäytynyt omaksi kirkokseen, mikä vaikuttaa toimintaan joiltakin osin. Toiminnan tarkoitus ja päämäärä on sama kuin Suomessa.
– Amerikassa toiminta on vahvasti yhteisöllistä ja kirkkoon ollaan sitouduttu vahvasti. Tämä näkyy sekä talouden, osallistumisen että toiminnan osalta.
Luokkala huomauttaa, että toimintaa ei voi kopioida sellaisenaan Suomeen niin Amerikan kulttuurin kuin tilanteenkin vuoksi – siellä esimerkiksi uskonnonopetus on täysin lestadiolaisluterilaisen kirkon vastuulla.
– Joitakin Amerikan uskovaisten käytäntöjä voitaisiin kokeilla Suomessa. Tällainen voisi olla esimerkiksi pyhäkouluryhmien jakaminen ikäryhmittäin. Jotakin oppimista meillä olisi myös siitä yhteisöllisyydestä, mikä siellä vallitsee.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys