Al­len Pir­ness

Meil­lä kai­kil­la on juu­ret, jot­ka ulot­tu­vat ajas­sa taak­se­päin. Eh­kä jol­la­kul­la muul­la­kin on isoi­so­van­hem­mat, jot­ka muut­ti­vat Suo­mes­ta Ame­rik­kaan, ku­ten mi­nun esi­van­hem­pa­ni. He toi­vat mu­ka­naan oman kult­tuu­rin­sa pe­rin­tei­tä, jot­ka oli­vat heil­le tär­kei­tä. Mo­net näis­tä pe­rin­teis­tä ovat sit­tem­min pu­nou­tu­neet osak­si Poh­jois-Ame­ri­kan sii­o­nin ole­mus­ta. Esi­mer­kik­si sau­na on tut­tu lä­hes kai­kil­le Poh­jois-Ame­ri­kan us­ko­vai­sil­le riip­pu­mat­ta sii­tä, ovat­ko he suo­ma­lais­ta pe­rua vai muu­al­ta. On hyvä, et­tä vaa­lim­me pe­rin­tei­täm­me ja muis­tam­me, mis­tä su­kum­me on tul­lut. Nämä pe­rin­teet ei­vät kui­ten­kaan mää­rit­te­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.

Vii­meis­ten 20 vuo­den ai­ka­na Ete­lä-Ame­ri­kas­sa, Af­ri­kas­sa ja Aa­si­as­sa on elet­ty et­si­kon ai­kaa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta on ilol­la vie­ty evan­ke­liu­mia sin­ne, mis­sä Ju­ma­la on avan­nut sy­dä­met sitä us­ko­maan. Olem­me ihas­tel­leet Ju­ma­lan avaa­mia yli­ver­tai­sia mah­dol­li­suuk­sia ja hä­nen ajoi­tus­taan. Taan­noi­sen pan­de­mi­an ai­ka­na­kin hän sal­li evan­ke­liu­min le­vi­tä. Af­ri­kas­sa, Aa­si­as­sa ja Ete­lä-Ame­ri­kas­sa kuul­ta­vien Zoom- ja What­sApp-seu­ro­jen mää­rä jopa li­sään­tyi. Ju­ma­lan aja­tuk­set ovat to­del­la­kin omia aja­tuk­si­am­me pal­jon kor­ke­am­mat.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on iloit­tu kai­kis­ta niis­tä kie­lis­tä, joil­la evan­ke­liu­mia nyt saar­na­taan. Tämä kiel­ten mo­ni­nai­suus osoit­taa, et­tä Ju­ma­lan sil­mis­sä kaik­ki ih­mi­set ja kaik­ki kult­tuu­rit ovat sa­ma­nar­voi­sia. Olen it­se saa­nut näh­dä, kuin­ka muis­sa kult­tuu­reis­sa pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­neet ovat oma­eh­toi­ses­ti hy­län­neet ne kult­tuu­rin­sa piir­teet, jot­ka ovat us­kol­le vaa­rak­si. Kie­li­tai­dot­to­ma­na mat­ka­lai­se­na on ol­lut tur­val­lis­ta liik­kua vie­rais­sa mais­sa ja kult­tuu­reis­sa, kun op­pai­na on ol­lut us­ko­vai­sia vel­jiä ja si­sa­ria.

Tär­kein us­ko­vai­sia yh­dis­tä­vä te­ki­jä ei ole kult­tuu­ri ei­vät­kä pe­rin­teet vaan se yh­tei­nen ko­ke­mus, et­tä olem­me saa­neet syn­tim­me an­teek­si. Se hen­gel­li­nen yh­teys, joka syn­tyy evan­ke­liu­min us­ko­mi­ses­ta, aut­taa sol­mi­maan sy­viä ys­tä­vyys­suh­tei­ta yli kie­li- ja kult­tuu­ri­ra­jo­jen. Kai­kil­la maa­il­man us­ko­vai­sil­la on sama halu kil­voi­tel­la ja kul­kea us­kon tie­tä hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la. Syn­ti saa sy­dä­men mur­heel­li­sek­si, ja jo­kai­sel­le on tär­ke­ää kuul­la evan­ke­liu­mi saar­nat­tu­na it­sel­leen ym­mär­ret­tä­väl­lä kie­lel­lä. En­sim­mäi­sen ko­rint­ti­lais­kir­jeen 14. lu­vus­sa apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä tär­ke­äm­pää on se, et­tä ih­mi­set ym­mär­tä­vät heil­le pu­hu­tun sa­nan, kuin se, et­tä hen­gen voi­mal­li­sia vai­ku­tuk­sia ko­ros­te­taan näyt­tä­väs­ti.

Ju­ma­lan sa­naa saar­na­taan useil­la eri kie­lil­lä, ja pu­hu­jil­la on taus­ta­naan mo­nia kult­tuu­rei­ta ja mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia. Mut­ta huo­li­mat­ta eri­lai­sis­ta ko­ke­mus­taus­tois­ta ja eri­lai­sis­ta ta­vois­ta se­lit­tää sa­naa, heil­lä on sama hen­ki. Esi­mer­kik­si La­es­ta­dius käyt­ti Raa­mat­tua se­lit­tä­es­sään sel­lai­sia esi­merk­ke­jä, joi­ta Saa­men­maan ih­mi­set hel­pos­ti ym­mär­si­vät. Meil­le ne ei­vät niin­kään avau­du tai ovat jopa häm­men­tä­viä. Muis­tan myös ti­lan­teen, jos­sa to­go­lai­sel­le maan­vil­je­li­jäl­le tar­jot­tiin Ju­ma­lan sa­naa tul­kin vä­li­tyk­sel­lä hä­nen ko­ti­pi­hal­laan. Kuu­lin kuin­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­taa se­li­tet­tiin esi­mer­keil­lä, jot­ka oli­vat hä­nel­le ym­mär­ret­tä­viä. Kun Pyhä Hen­ki avaa Ju­ma­lan sa­naa, se on kuu­li­jal­le ra­ken­ta­vaa riip­pu­mat­ta sii­tä, mil­lä sa­noil­la pu­hu­jan sen il­mai­see.

Usein sa­no­taan, et­tä us­ko­vai­set pu­hu­vat Kaa­naan kiel­tä. Se tar­koit­taa, et­tä on ole­mas­sa asi­oi­ta, jot­ka ym­mär­räm­me us­kon kaut­ta, ja et­tä kun pu­hum­me niis­tä kes­ke­näm­me, pu­het­tam­me ei­vät ym­mär­rä ne, jot­ka ei­vät us­ko sa­mal­la ta­val­la. Esi­mer­kik­si syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen ää­nel­li­nen ju­lis­tus ei tuo loh­tua epä­us­koi­sel­le. Kään­tä­jät ja tul­kit tun­te­vat hy­vin tä­män haas­teen. Kie­les­tä toi­seen tul­ka­tes­sa on vai­kea vä­lit­tää pu­heen sy­vin­tä mer­ki­tys­si­säl­töä. Vies­ti on sy­vem­pi kuin pelk­kä sa­no­jen ylei­nen mer­ki­tys.

Kun ta­paam­me toi­si­am­me us­ko­vais­ten kes­ken, meil­lä on tai­pu­mus ha­keu­tua tut­tu­jen seu­raan. On kui­ten­kin hyvä muis­taa, et­tä ys­tä­vyys­suh­teet vain ri­kas­tu­vat sii­tä, et­tä tun­nem­me ih­mi­siä elä­män eri aloil­ta. Mi­nul­la on eri­tyi­siä muis­to­ja pu­hu­ja­vel­jien kans­sa lä­he­tys­mat­koil­la viet­tä­mäs­täm­me ajas­ta, ja ajan myö­tä on syn­ty­nyt pit­kä­ai­kai­sia ys­tä­vyys­suh­tei­ta. On ol­lut ilo pi­tää yh­teyt­tä mo­niin sel­lai­siin vel­jiin, joi­den kans­sa on yh­des­sä pal­vel­lut. Saa­tam­me asua maa­il­man eri kol­kis­sa ja elää ku­kin omaa elä­määm­me, mut­ta kui­ten­kin muis­tam­me toi­si­am­me rak­kai­na vel­ji­nä.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nal­la to­del­la­kin on kult­tuu­ri. Apos­to­li Pie­ta­ri sa­noit­ti sen hy­vin: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole syö­mis­tä ei­kä juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17). On elä­män suu­rin aar­re saa­da elää täs­sä val­ta­kun­nas­sa yh­des­sä vel­jien ja si­sar­ten kans­sa.

Teks­ti on jul­kais­tu kesä–hei­nä­kuun Voi­ze on Zi­o­nin ko­lum­ni­na vuon­na 2021. Teks­tiä on ly­hen­net­ty.