Nina Väns­kä

Mik­si ih­mi­sen pi­tää kär­siä? Mik­si elä­mäs­sä on ki­pua ja sai­raut­ta? Mik­si nuo­ren ih­mi­sen pi­tää ko­kea suur­ta tus­kaa? Mik­si tä­män per­heen koh­dal­la on täl­lai­sia ter­vey­son­gel­mia? Huo­maan taan­tu­nee­ni es­ka­ri­lai­sen ta­sol­le, kun la­te­len näi­tä ky­sy­myk­siä. Ju­ma­la pi­tää mi­nua ala­kou­lu­lai­sen pai­kal­la elä­män­kou­lus­sa.

Puo­let opis­to­vuo­des­ta (opet­ta­ja­na) on ku­lu­nut, ja sen ajan olen to­del­la ol­lut Ju­ma­lan kou­lus­sa. Olen is­tu­nut (ku­vain­nol­li­ses­ti) pie­nel­lä tuo­lil­la pie­nen pul­pe­tin ää­res­sä ja tun­te­nut it­se­ni hy­vin pie­nek­si. Edes­sä­ni on niin kor­kea pino kir­jo­ja, et­tä tus­kin näen tau­lul­le sen ta­kaa. Kir­jat si­säl­tä­vät pa­kah­dut­ta­van mää­rän tie­toa elä­mäs­tä. Voi­sin lu­e­tel­la nii­den ni­miä: ”Joh­da­tus ter­vey­son­gel­miin”, ”Nuo­ruu­den kiu­sauk­set, Osa 3”, ”Nuo­ren mie­li­ku­vi­tuk­sen ym­mär­tä­mi­nen”, ”Ju­ma­lan tah­don hy­väk­sy­mi­nen” (tämä on rank­kaa lu­et­ta­vaa), ”Kuin­ka tu­kea nuor­ta ai­kuis­ta mie­len­ter­vey­son­gel­mis­sa”, ”Va­ra­äi­din opas­kir­ja”, ”It­se­hoi­to ha­ku­ses­sa” (tämä on jo pit­kään pö­lyt­ty­nyt pöy­däl­lä­ni).

Kir­joi­tan tätä erään opis­to­lai­sen sai­raa­la­huo­nees­sa. Syk­syn ai­ka­na hä­nen ol­ka­pään­sä ja kä­si­var­ten­sa ki­pey­tyi­vät. Nyt hän ma­kaa sai­raa­la­sän­gys­sä ja on juu­ri he­rän­nyt pit­kil­tä päi­vä­u­nil­ta huo­nos­ti nu­ku­tun yön jäl­keen. Hän syö kark­kia ja tie­tää var­mas­ti saa­van­sa syö­pä­di­ag­noo­sin. Ku­dos­näyt­teet on otet­tu ja vas­tauk­sia odo­tel­laan. Olen näh­nyt, kuin­ka hä­nen ko­ke­man­sa kipu on kas­va­nut lie­väs­tä jo­mo­tuk­ses­ta sie­tä­mät­tö­mäk­si tus­kak­si. Olen näh­nyt hä­nen et­si­vän vas­tauk­sia, jot­ka ovat lo­pul­ta joh­ta­neet tä­hän. Täy­tyy myön­tää, et­tä taas­kin ky­syn ”mik­si?”

Sat­tuu ole­maan äi­ti­ni syn­ty­mä­päi­vä. Aja­tuk­se­ni kään­ty­vät pe­ruu­tus­vaih­teel­le ja pää­dyn muis­te­le­maan vuo­sien ta­kai­sia mik­si-ky­sy­myk­si­ä­ni. Äi­ti kuo­li noin 20 vuot­ta sit­ten sai­ras­tet­tu­aan syö­pää 11 vuot­ta. Sil­loi­set mik­si-ky­sy­myk­se­ni ei­vät ole mi­nua vii­sas­tut­ta­neet, mut­ta olen op­pi­nut hy­väk­sy­mään ja jopa ym­mär­tä­mään, mik­si hä­net kut­sut­tiin ian­kaik­ki­seen le­poon sil­loin, vaik­ka nuo­rin si­sa­ruk­se­ni oli vas­ta juu­ri käy­nyt rip­pi­kou­lun ja vaik­ka mei­dän elä­mäs­säm­me on edel­leen iso­äi­din ko­koi­nen auk­ko.

Elä­mäs­sä on vas­toin­käy­mi­siä, ko­et­te­le­muk­sia, su­rua ja jopa pa­huut­ta. Tämä si­ni­nen pla­neet­ta vai­pui ala­ku­loon, kun Adam ja Ee­va jou­tui­vat käär­meen pet­tä­mik­si. Elä­män kau­niit puo­let ovat kyl­lä tal­lel­la, mut­ta jos­kus nii­tä täy­tyy pen­koa esiin tu­hon ja ras­kai­den ko­et­te­le­mus­ten al­ta. Mei­tä ei ole luo­tu kul­ke­maan ruu­suis­ta tie­tä, jol­la ei piik­ke­jä näy.

Huo­maan ole­va­ni iloi­nen, et­tä äi­din ei tar­vin­nut näh­dä tätä kaik­kea. Yh­dek­sän vuot­ta en­nen äi­din kuo­le­maa nuo­rem­pi sis­ko­ni, joka oli­si pian täyt­tä­nyt 14 vuot­ta, kuo­li traa­gi­ses­sa on­net­to­muu­des­sa. Hu­ma­lai­nen kus­ki ajoi hä­nen ylit­seen, kun hän pyö­räi­li sis­kom­me ja yh­den ys­tä­vän­sä kans­sa pe­laa­maan pe­sä­pal­loa tois­ten nuor­ten kans­sa. Noi­na ai­koi­na ”mik­si” oli mie­les­sä­ni ai­na kir­joi­tet­tu li­ha­voi­duin isoin kir­jai­min. Nyt en enää kysy ”mik­si”. Hän on tur­vas­sa, ei­kä ku­kaan voi riis­tää hä­nel­tä hä­nen kruu­nu­aan.

Jos kes­ki­tym­me seu­raa­maan Mat­ka­op­paam­me se­los­ta­maa reit­tiä, pää­sem­me pe­ril­le. Se ei to­del­la­kaan ole it­se va­lit­se­mam­me ”no­pein reit­ti” tai reit­ti, jol­la ”ei ole so­ra­tei­tä”. Em­me­kä saa tie­tää ar­vi­oi­tua saa­pu­mi­sai­kaa. Mut­ta se reit­ti – Ju­ma­lan suun­nit­te­le­ma – lin­jat­tiin jo en­nen syn­ty­määm­me.

Olet­ko si­nä­kin nii­tä ih­mi­siä, jot­ka va­lit­ta­vat, kun kom­pas­te­le­vat? Tun­tuu­ko si­nus­ta, et­tä toi­set mat­kaa­vat pit­kin silk­ki­sen si­lei­tä tei­tä, mut­ta it­se kom­pu­roit ja kaa­tui­let tai kont­taat pol­vil­la­si? Minä kuu­len Na­vi­gaat­to­rin ää­nen, joka rau­hal­li­ses­ti oh­jaa kul­ku­a­ni tien­viit­to­jen ja vaih­to­eh­tois­ten reit­tien vii­da­kos­sa. Kuu­len, kuin­ka mat­ka­ys­tä­vä­ni roh­kai­se­vat mi­nua py­sy­mään tiel­lä – ja hei­dän saar­naa­man­sa evan­ke­liu­mi an­taa mi­nul­le voi­maa jat­kaa. Me olem­me siu­na­tul­la tiel­lä. Mik­si? Se on hyvä ky­sy­mys.

Teks­ti on jul­kais­tu Voi­ce of Zi­o­nis­sa huh­ti­kuus­sa 2024.